Journalistien turvallisuus on vuosi vuodelta yhä suurempi huolenaihe. Kansainvälisen journalistiliiton tuoreen raportin mukaan vuodesta 1990 lähtien maailmalla on surmattu ainakin 2297 journalistia ja tahti on kiihtynyt viime vuosina.
Suomen Journalistiliitto päätti viime viikolla liittyä viime vuonna perustettuun ACOS-verkostoon (A Culture of Safety – turvallisuuden kulttuuri), joka kokoaa yhteen journalisteja ja heidän työn- ja toimeksiantajiaan freelancereiden turvallisuusperiaatteiden taakse.
Turvallisuusperiaatteet ovat yksinkertaisia:
Lähtiessään riskialueelle journalistin tulee tehdä huolellinen riskianalyysi ja hankkia asianmukainen turvakoulutus. Tältä pohjalta toimintaa pitää suunnitella etukäteen, seurata ympäristöä, turvata tarvittaessa puhelin- ja dataliikenne ja pitää säännöllisesti yhteyttä ennalta sovittuihin kontaktihenkilöihin.
Toimeksiantajan on puolestaan tunnustettava, että freelancereita tarvitaan ja että heistä on kannettava samanlainen vastuu kuin vakituisestakin työvoimasta. Riskialueilla freelancerin on voitava sisällyttää turvallisuutensa kustannukset myös laskutukseen. Toimeksiantajan on maksettava laskut ajallaan, ja freelle on myös annettava tunnustusta työstään.
Suurten mediayhtiöiden työntekijöillä on mahdollisuus saada turvakoulutusta työnantajan maksamana, mutta pienten firmojen henkilöstö ja erityisesti freelancerit ovat usein liikkeellä vailla koulutusta ja taloudellisista syistä jopa vajaasti vakuutettuina. Moni kansainvälinen mediatalo jo kieltäytyy ottamasta juttuja journalisteilta, joilla ei ole turvakoulutusta, jotta eivät rohkaisisi ottamaan turhia riskejä. Tämä saattaa muodostua journalistin kansainvälisen uran esteeksi.
Freelancereille turvakoulutusta
Helpottaakseen freelancereiden kouluttautumista Journalistiliitto on varannut freelancereille viisi paikkaa Punaisen Ristin järjestämään journalistien turvakoulutukseen 12.–15.5. Hollolassa. Tutustu koulutuksen sisältöön.
Jokes-säätiö päättää helmikuun lopussa koulutukseen mahdollisesti myönnettävistä apurahoista. Seuraa Jokesin ilmoittelua helmikuun lopulla.