
Suomen freelance-journalistien (SFJ) hallitukseen valittiin viime lauantaina vuosikokouksessa kahden vuoden kaudelle kääntäjä Jaakko Kankaanpää Turusta, toimittaja Rosanna Marila Helsingistä, toimittaja Maria Paldanius Oulusta, toimittaja Anitra Rönkkö Espoosta ja toimittaja Roosa Savo Helsingistä.
Varajäseniksi yhden vuoden kaudelle valittiin kustannustoimittaja Mikael Lehdes Helsingistä ja valokuvaaja Antti Yrjönen Helsingistä. Lehdes on uusi hallituksessa, ja muut valittiin jatkokaudelle. Kiitos hallitustyön jättävälle Else Kyhälälle pitkäaikaisesta työskentelystä SFJ:n hyväksi!
Hallituksen kokoonpano on kokonaisuudessaan täällä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja nimittää työryhmät järjestäytymiskokouksessaan myöhemmin huhtikuussa.
Vuosikokouksessa valittiin myös valtuutettuja
Vuosikokouksessa valittiin myös uusia edustajia Suomen Journalistiliiton valtuustoon parhaillaan menossa olevalle kaudelle 2023–2026, sillä osa SFJ:tä valtuustossa edustaneista henkilöistä on jättänyt tehtävän kesken kauden.
Valtuustoon valittiin varsinaiseksi jäseneksi toimittaja Kirsi Haapamatti Seinäjoelta ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Antti Yrjönen. Jussi Riku Helanderin henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Kirsi Haapamatin tilalle Rosanna Marila. Maria Paldaniuksen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin toimittaja Janne Flinkkilä Helsingistä. Lisäksi Flinkkilä, Marila ja Yrjönen valittiin yleisvarajäseniksi.
Liiton puheenjohtaja toi tervehdyksensä kokoukseen
Vuosikokous pidettiin Journalistiliiton toimistolla Helsingin Hakaniemessä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Sami Turunen. Kokousväkeä tervehtivät Journalistiliiton tuore puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sekä freelance-asioista vastaava juristi Heini Hietikko. Freelance-ammattiosasto FAOn tervehdyksen kokoukseen toi luottamushenkilö Jaakko Sauvola.
Ennen kokousta kuultiin keskustelu itsensätyöllistäjien työelämän laadusta. Keskustelemassa olivat aiheesta väitöskirjan tehnyt Laura Haapala sekä Janne Flinkkilä.
Kokouksen päätteeksi SFJ palkitsi vuoden 2024 freelance-journalistina Venla Rossin. Lue perustelut palkinnolle ja Rossin haastattelu täältä.