Arkisto

Etusivu » Valtuusto päätti toimista free-edunvalvonnan varmistamiseksi

Valtuusto päätti toimista free-edunvalvonnan varmistamiseksi

Suomen Journalistiliiton torstaina 15.5. koolla ollut valtuusto käsitteli Suomen freelance-journalistit ry:n valtuustolle tekemän aloitteen. Aloitteessa SFJ huomautti yhdistyksen talouden kärsineen merkittävästi sekä liiton jäsenmaksu-uudistuksen että alan työtilaisuuksien vähenemisen ja palkkiotason laskun seurauksena.Talouden kriisiytyminen on vaarantanut vakavasti liiton freelancer-jäsenten etujen valvomisen. SFJ on muun muassa joutunut lähes täysin pysäyttämään ydistyksen aiemmin varsin mittavan koulutustoiminnan.

SFJ esitti aloitteesssaan yhdistyksen ns. jäsenmaksupalautuksken osuuden nostamista ensi vuoden alusta 20 prosentista 25 prosenttiin. Muutoksella SFJ:n taloudellinen ahdinko olisi helpottunut arviolta noin 10 000 eurolla vuodessa. Muutos olisi mahdollistanut osaltaan yhdistyksen edunvalvonnan palauttamisen aiempina vuosina vallinneelle tasolle.

Vastauksessaan yhdistyksen aloitteeseen liiton hallitus myöntää SFJ:n toiminnan varmistamisen tärkeyden. Hallitus ei kuitenkaan päättänyt esittää yhdistyksen aloitteen hyväksymistä valtuustolle, perustellen esitystään liiton yhdistysten tasapuolisella kohtelulla. Sen sijaan hallitus sanoo esityksessään, että SFJ:n taloustilanne ja rahoitustarve selvitetään syksyllä budjetoinnin yhteydessä, ja että samalla neuvotellaan mahdollisen ylimääräisen tuen sisällyttämisestä vuoden 2016 talousarvioon.

”Jatkossa rahoitusongelmaan pyritään löytämään pysyvä ratkaisu käynnissä olevan yhdistysrakenteen uudelleenarvioinnin yhteydessä”, sanoi liiton talousjohtaja Helena Visti esitellessään hallituksen vastauksen SFJ:n aloitteeseen.

Esityksensä perusteluissa hallitus toteaa mm.: ”Liiton näkökulmasta on tärkeää varmistaa, että lehdistön freelancereiden edunvalvontaan on riittävät voimavarat.”

Puheenvuorossaan freelance-yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen huomautti, että talkoovoimin ei liiton freelance-jäsenten edunvalvontaa voi hoitaa. Hän totesi SFJ:n tyytyvän hallituksen esitykseen eikä vie aloitettaan valtuustossa äänestykseen, edellyttäen, että valtuusto hyväksyy hallituksen päätöksen perusteluna olevan toteamuksen freelancereiden edunvavontaan tarvittavien riittävien voimavarojen varmistamisen.

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen yksimielisesti.

Pin It on Pinterest