Journalistiliittoon voi jatkossa liittyä yhä useampi journalismia tekevä. Liiton uusi jäsenasiaohje hyväksyttiin yksimielisesti valtuuston kokouksessa. Aiemmin edellytettiin, että yli puolet hakijan tuloista tulee journalismista ja työsuhteisilla journalismin piti olla pääasiallinen ansionlähde. Jatkossa jäseneksi voidaan ottaa henkilö, jonka työ sisältää olennaisena osana journalistisia elementtejä, ja jonka työ on ammattimaista eli tuottaa siis taloudellista tulosta. Jäsenedellytysten tarkastamisesta luovutaan ja luotetaan hakijan omaan näkemykseen jäsenkelpoisuudestaan.
Eläkeläismaksusta keskusteltiin vilkkaasti
Liiton hallitus esitti valtuustolle, että kaikki Journalistiliiton jäsenet tulevat jäsenmaksun piiriin vuoden 2016 alusta. Eläkeläisten maksun suuruus olisi ollut 6 euroa kuukaudessa, ja 75 vuotta täyttäneet jäsenet vapautettaisiin jäsenmaksusta.
Valtuuston kokouksessa HSY:n Sylvia Bjonin vastaesitys kuitenkin voitti äänestyksessä. Bjonin esityksen mukaan hallituksen esitys palautui uudelleenvalmisteluun. Satakunnan Journalistit esitti eläkeläisten jäsenmaksun hylkäämistä, mutta esitys ei saanut enemmistön tukea taakseen.
Keskustelussa puhuttiin muun muassa siitä, onko oikeudenmukaista, että liittoon ja samalla yhdistyksiin kuuluu jäsenryhmä, joka ei maksa yhtään jäsenmaksua, mutta he saavat kuitenkin liiton ja yhdistysten palveluita, eli liiton juristien neuvontaa, mökkejä ja osallistuvat yhdistysten tilaisuuksiin ja toimintaan. Keskustelussa nostettiin esiin se, eroavatko eläkeläiset liitosta (ja samalla yhdistyksistä), jos heille tulee jäsenmaksu, ja mitä mahdollinen laskeva jäsenmäärä vaikuttaa liiton imagoon. Seuraavan kerran eläkeläismaksuasia tulee liiton valtuuston käsittelyyn joulukuussa.
Journalistiliiton valtuusto oli koolla 15.-16.5.2014 Helsingissä. Kokous oli nykyisen valtuuston viimeinen. Uudet valtuutetut kokoontuvat joulukuussa valitsemaan liitolle puheenjohtajaa, hallitusta ja valtuuston puheenjohtajistoa. Valtuusto on Journalistiliiton ylin päättävä elin ja valtuutettujen kausi on nelivuotinen. SFJ:llä on uudessa valtuustossa kuusi edustajaa 79:stä.