Suomen freelance-journalistit ry

Heikki Jokisesta Kopioston hallituksen puheenjohtaja.

Heikki Jokisesta Kopioston hallituksen puheenjohtaja.

Kopioston uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu vapaa toimittaja ja kriitikko, Journalistiliiton varapuheenjohtaja Heikki Jokinen. Hänen toimikautensa alkaa vuoden 2017 alusta.

Jokisen tekstejä on julkaistu noin 125 mediassa. Hän on kirjoittanut ja toimittanut parikymmentä tietoteosta ja kääntänyt neljä kirjaa. Jokinen on työskennellyt av-alan ammattilehti Vision päätoimittajana ja on Gramexpress-lehden toimitussihteeri.

Jokinen on Kopioston hallituksen pitkäaikainen jäsen, jolla on sekä kansallista että kansainvälistä kokemusta tekijänoikeusalalta. Hänellä on laaja järjestökokemus Kopioston toimialalta: Jokinen on aiemmin ollut Suomen freelance-journalistien, Suomen arvostelijain liiton, Suomen animaationtekijöiden, Suomen sarjakuvaseuran ja Lukukeskuksen puheenjohtaja. Hän on edustanut suomalaisia journalisteja muun muassa EFJ:n, eurooppalaisten journalistiliittojen freelancetyön asiantuntijaryhmässä ja tekijänoikeustyöryhmässä. SFJ:n hallituksessa ja valtuutettuna Jokinen on toiminut vuosia, samoin yhdistyksen edeltäjässä SJL:n Freelance-osastossa.

Kopiosto on Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä. Journalisteille Kopiosto on tärkeä apurahojen lähde. Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes jakaa vuosittain journalisteille Kopiosto-apurahoja noin puoli miljoonaa euroa. Myös lehdistön freelancereille ammatilliseen kouluttautumiseen jaettavat stipendit ja Jokesin Lehtikuvaajarahaston apurahat rahoitetaan Kopiosto-korvauksilla.