Suomen freelance-journalistit ry

Eilen julkaistussa hallituksen budjetissa vuodelle 2019 esitetään kahta parannusta itsensätyöllistäjien ja yrittäjien työttömyysturvaan.

Työttömänä vastaanotettujen keikkojen vastaanottamista helpotetaan muuttamalla työttömyysetuuden sovittelun ajankohtaa. Lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi työttömyysetuuden sovittelussa siirrytään nykyisestä tulon ansaintakohdan mukaisesta sovittelusta tulon maksatusajankohdan mukaiseen sovitteluun. Muutos vaikuttaisi myönteisesti etuudensaajan taloudelliseen tilanteeseen, sillä työttömyysetuus maksettaisiin täytenä sellaiselta työntekokuukaudelta, jolloin palkkaa ei vielä ole maksettu, ja palkkatulo vaikuttaisi vasta sen jälkeen, kun se on käytettävissä.

Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan esitetään muutosta. Yrittäjän ei-omistava perheenjäsen muutettaisiin työttömyysturvassa statukseltaa yrittäjästä palkansaajaksi. Hallitus esittää, että säädetään 12 kuukauden tarkastelujaksosta, jonka aikana yrittäjän perheenjäsenellä ei ole saanut olla omistusta tai määräysvaltaa yrityksessä. Ei-omistavan perheenjäsenen työssäoloehdoksi säädettäisiin 12 kuukautta. Palkansaajan työssäoloehto on kuusi kuukautta ja yrittäjän 15 kuukautta. Nykyisen lainsäädännön mukaan yrittäjän puoliso tai lapset tulkitaan työttömyysturvassa yrittäjiksi.

 

Email this to someoneShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter