Millaisia palkkioita freelancereille maksetaan? 11.8.2010
Ostavilta toimittajilta sekä freelancereilta selvitetään kyselyllä palkkiotasoa eri lehti- ja kirjankustantamoissa. Edellinen kysely tehtiin keväällä 2008.
SJL, SFJ ja SARV ovat kahden vuoden välein selvittäneet kyselyllä, mihin suuntaan palkkiot ovat kehittymässä eri lehtitaloissa ja kustantamoissa.
Aikakauslehdille, sanoma- ja verkkolehdille sekä kirjankustantamoille on eri kyselylomakkeensa. Myös ostaville toimittajille lähetetään oma kyselynsä.
Toivomme kaikkien jäsenten vastaavan kyselyyn, jotta saamme kattavaa tietoa siitä, mihin suuntaan alalla ollaan menossa. Freelancerille itselleen tulokset kertovat esimerkiksi sen, onko oma hinnoittelu samalla tasolla kollegoiden kanssa.
Vastaajien kesken arvotaan kaksi sadan euron lahjakorttia sekä kolme kirjapalkintoa.
DL 10.9. 2010. Kyselyyn vastataan verkkolomakkeella.
Vastaa kyselyyn näistä linkeistä:
Aikakauslehdet.
Kirjankustantamot.
Sanomalehdet, verkkolehdet ja kuva- sekä tietotoimistot.