Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Nieminen valmis jatkamaan puheenjohtajana, Artto lopettaa liittohallituksessa 22.4.2010

Journalistiliiiton puheenjohtaja Arto Nieminen, 52, on valmis jatkamaan liiton johdossa. Puheenjohtaja valitaan liittovaltuustossa joulukuussa.

reelance-journalistit, Aikakauslehdentoimittajain liitto ja Radio- ja televisiotoimittajien liitto.

”Vaikka edunvalvonnassa on menty eteenpäin, paljon on vielä tekemättä. Neljä vuotta on lyhyt aika järjestöelämässä”, Nieminen perustelee tänään ilmestyneessä Journalistissa päätöstään asettua ehdolle toiselle kaudelle.

Juhani Artto lopetti liittohallistuksessa

Free-yhdistyksen edustaja Journalistiliiton liittohallituksessa vaihtuu kesken kauden. SFJ:n edustaja Juhani Artto on jättänyt paikkansa ja keskityy nyt lisääntyneihin freelance-toimittajan töihinsä.
Liittovaltuusto valitsee huhtikuun lopussa Artton tilalle uuden hallituksen jäsenen vuoden loppuun kestävän toimikauden ajaksi. Ehdolla on Suomen freelance-journalistien puheenjohtaja, valokuvaaja Tanja Mikkola Tampereelta.
Myös HSY:n edustaja Timo Kilpi jättää paikkansa liittohallituksessa.

Liittohallitus uusiutuu kokonaisuudessaan joulukuussa Journalistiliiton valtuuston järjestäytymiskokouksessa, jossa liitto siirtyy edustajistomalliin.

SFJ:n valtuutetut nimettiin vuosikokouksessa

SFJ:n vuosikokous valitsi valtuustoon edustajikseen Johanna Aatsalo-Sallisen, Heikki Jokisen, Tanja Mikkolan, Leena Seretinin ja Mia Sivulan.
Henkilökohtaisiksi varavaltuutetuiksi valittiin Minna Takkunen (Aatsalo-Sallinen), Jaakko Kilpeläinen (Jokinen), Jyrki Vesa (Mikkola), Marita Suontausta (Seretin)ja Hella Pakaslahti (Sivula)

Yleisvaravaltuutetuiksi valittiin (tässä järjestyksessä): Jukka Väyrynen, Anne Hyvönen, Helinä Hirvikorpi, Helen Moster ja Tiina Ruulio.

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »