Free-yhdistys pyysi Niemistä asettumaan ehdolle liiton puheenjohtajaksi 11.3.2010
Free-yhdistys on tyytyväinen nykyisen Journalistiliiton puheenjohtajan panokseen free-asioiden hoidossa ja liiton johdossa. SFJ:n hallitus pyysi Arto Niemistä asettumaan ehdolle toiseksi kaudeksi.
Huhtikuussa free-yhdistyksen vuosikokouksessa valitaan hallitukseen uutta väkeä ja edustajat Journalistiliiton valtuustoon. Sekä liiton että yhdistyksen puheenjohtajan pesti on katkolla. Henkilövalinnoista on keskusteltu hallituksen kokouksissa pitkin kevättä.
SFJ:n hallitus totesi, että se osaltaan toivoo Arto Niemisen jatkavan liiton puheenjohtajana. Perusteluina pidettiin, että Niemisen aikana freeasiat ovat olleet pinnalla moneen otteeseen. Yhdistyksen delegaatio kävikin välittömästi kokouksen jälkeen pyytämässä Niemistä asettumaan ehdolle.
Yhdistyksen talous ei ole enää alijäämäinen
Free-yhdistyksen hallitus keskusteli helmikuun kokouksessaan tulevasta vuodesta ja taloudesta. Suomen freelancejournalistit ry on nyt saanut kuitattua kahden vuoden takaisen 17 000 euron alijäämän, joka syntyi, kun jäsenmaksupalautukset jäivät ennakoitua pienemmiksi ja tulonmuodostus nilkutti monessa kohtaa, muunmuassa yhdistyksen lehden mainosmyynnissä.
Säästöjä kertyi karsimalla kuluja kaikkialta. Muun muassa koulutusta on ollut vähemmän, kouluttajille on maksettu vähemmän, hallitus ei ole nostanut kokouspalkkioita, freeluettelon mainosmyynti on sujunut paremmin kuin pelättiin ja yhdistyksen järjestämät tapahtumat ovat onnistuneet.
Jäsenmäärä on kasvanut vuoden 2009 aikana kuusi prosenttia. Yhdistyksellä on nyt 1186 jäsentä. Journalistiliiton yhdistykselle tilittämiä jäsentulopalautuksia olisi laskelman perusteella tulossa vajaat 59 000 euroa, joskin kokemus osoittaa, että maksamattomien jäsenmaksujen takia on viisaampaa budjetoida luku noin 50 000 euron suuruiseksi.
Tänä vuonna menoja kertyy muun muassa online-luettelon ostamisesta, koulutuksista ja alueellisten journalismin päivien järjestämiseen osallistumisesta.
Liitto hakee taas ehdotuksia vuoden järjestöteoksi. Olisiko tekijäjärjestöjen yhteinen Sanoma News -mielenosoitus hyvä ehdokas?
Vielä muistutukseksi, että 9. huhtikuuta järjestettävässä vuosikokouksessa vaihtuu iso osa hallituksesta. Hyville, innokkaille tekijänaisille ja -miehille on aina tarvetta.
Olli Sulopuisto