Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Yrittäjille oikeus osittaiseen hoitorahaan 28.1.2010

Oikeus osittaiseen hoitorahaan laajeni vuoden alussa koskemaan myös yrittäjiä. Samalla osittainen hoitoraha nousee 70 eurosta 90 euroon kuukaudessa.

Tuen laajentaminen myös yrittäjiin parantaa yrittäjien sosiaaliturvaa yhdenmukaistamalla yrittäjäasemassa olevien pienten lasten vanhempien oikeudet palkansaajavanhempien oikeuksiin.

Vuoden 2010 alusta osittainen hoitoraha on 90 euroa kuukaudessa. Yrittäjän tai pätkätyöläisen täytyy pystyä osoittamaan, että työ todellakin on osa-aikaista. Lisätietoa hoitorahan hakemisesta saa Kelasta, www.kela.fi.

Osittaista hoitorahaa voidaan maksaa alle kolmevuotiaan lapsen vanhemmalle tai huoltajalle, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia. Sitä maksetaan myös peruskoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla olevasta lapsesta, oppivelvollisena esiopetukseen osallistuvasta lapsesta tai pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvasta lapsesta, kunnes hänen kolmas lukuvuotensa perusopetuksessa päättyy.

Laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2010.

Katso tuoreimmat »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »