Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Free-valokuvaaja Leena Louhivaara on Vuoden Kellokas 27.1.2010

Naistoimittajat ovat valinneet Vuoden Kellokkaaksi valokuvaaja Leena Louhivaaraan.

Louhivaara palkittiin tyylikkäistä alastonkuvista, joissa esiintyy rintasyöpään sairastuneita naisia. Saa katsoa -valokuvanäyttelyn kuvissa kaksitoista naista esiintyy haavansa paljastaen, mutta naiseutensa ja eroottisuutensa säilyttäen.

Naistoimittajien mukaan tyylikkäät alastonkuvat ovat murtaneet merkittävällä tavalla tähän sairauteen liittyvää tabua.
"Olen onnellinen palkinnosta. Koen, että se on hieno huomionosoitus myös näille rohkeille naisille, jotka uskalsivat tulla kuvatuiksi riisuttuina, itsensä paljastaen", Leena Louhivaara kertoo.

"SAA KATSOA -näyttelyn tekeminen on ollut parasta aikaa työelämässäni. Olen valokuvaajana saanut käsitellä tärkeää ja arkaa aihetta. Ihailin näiden naisten rohkeutta astua kamerani eteen. Ei siinä ollut objektia tai subjektia, vaan kuvat syntyivät yhteistyössä pitkien keskustelujen kautta."

Free-kuvaaja nauttii näyttelyn tekemisestä kiireisen arjen vastapainona. "Nuorena lehtikuvaajana oli hienoa, kun tapasi ihmisiä joita ei muuten kohtaisi, tai pääsi paikkoihin joihin ei yleensä ulkopuolisella ole asiaa. Nyt nautin töistä joissa hektisyys vaihtuu hitauteen, läsnäoloon. Uutta näyttelyä olen kuvannut vuoden ajan työn ohessa", sanoo Leena Louhivaara.


Vuoden Kellokas on henkilö, joka on kiinnittänyt huomiota johonkin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen. Naistoimittajat ry on valinnut Vuoden Kellokkaan jo yli 30 vuotta. Yhdistykseen kuuluu 200 journalistia.

Katso tuoreimmat »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »