Suomen Paikallissanomat tarjoaa viilattua Alma-sopimusta 10.1.2010
Alma Median Suomen Paikallissanomat vaatii freelancereiltaan täysiä oikeuksia - myös aikaisemmin myytyyn aineistoon. Liiton saamien yhteydenottojen mukaan sopimus pitää allekirjoittaa jopa ilman harkinta-aikaa, jotta työt jatkuvat.
Liitto kehottaa kuitenkin freelancereita olemaan allekirjoittamatta sopimusta.
Sopimuksessa on kautta linjan freelancerille ongelmallisia kohtia.
Palkkio määräytyy Lehden oman hinnoittelukäytännön mukaan. Freelancer ei siten itse hinnoittele työtään eikä voi neuvotella hinnasta, vaan palkkio määräytyy yksioikoisesti lehden hinnoittelukäytännöstä. Samassa yhteydessä todetaan, että jutun tekemiseen liittyvät tavanomaiset kustannukset, matkakustannukset mukaan lukien, sisältyvät hintoihin. Jatkossa matkakustannukset sisältyvät palkkioihin, kun ne on voinut ennen laskuttaa erikseen.
Ongelmakohta on myös tekijänoikeuden luovutuksen laajuus. Sopimuksen mukaan myyjä (=freelancer) luovuttaa lehdelle toimittamaansa aineistoon täydet oikeudet. Korvaus oikeuksista sisältyy sovittuihin palkkioihin. Oikeudet sisältävät vapaan käyttöoikeuden sopimuksen nojalla siirtyvään aineistoon, edelleen luovutus- ja muunteluoikeus (normaali editointi) mukaan lukien. Aineisto voidaan tallentaa manuaaliseen tai elektroniseen arkistoon, josta se voidaan luovuttaa lehden haluamalla tavalla. Käyttöoikeus kattaa niin tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä tunnetut kuin teknisen kehityksen mahdollistamat tulevat kokonaan uudet toteutus- ja jakelutavat.
Tarjotun sopimuksen yhteydessä palkkioita ei ole korotettu, joten vanhalla hinnalla lehti saa aikaisempaa laajemmat oikeudet.
Alan kauppatavan, VKL-SJL:n toimitus- ja myyntiehtojen mukaan laajempi luovutus pitäisi ottaa huomioon palkkiossa.
Krittisin kohta sopimuksesta löytyy sen lopusta. Ehdon mukaan myyjän ennen tämän sopimuksen allekirjoittamista lehdelle myymä aineisto on luovutettu lehdelle sellaisin oikeuksin kuin tässä sopimuksessa on määritetty. Kirjaus on linjassa Alma-sopimuksen kanssa, mutta tässä sopimuksessa vanhojen juttujen oikeudet siirtyvät automaattisesti uusien ehtojen piiriin. Mm. Iltalehdessä, Kauppalehdessä ja Aamulehdessä aikaisemmin tarjotussa sopimuksessa laajennus tulee vain, ellei oikeuksista ole aikaisemmin sovittu muuta. Jos on sovittu muuta, mennään niiden ehtojen mukaan.
Huomionarvoista on myös se, ettei uusissa ehdoissa viitata sanallakaan alan kauppatapaan ja sen mukaisiin ehtoihin.
Liitto on sopimuksesta yhteydessä lehden johtoon.
Petri Savolainen
SJL