Freeverokorttilaisen kilometrikorvaus 0,24 euroa vuonna 2009 4.1.2010
Verohallitus on vahvistanut freeverokorttilaisen kilometrikorvaukseksi 24 senttiä kilometriltä vuonna 2009.
Freeverokorttilaisen päivärahoja viime vuodelle ei ole vielä määritetty verottajan yhtenäistämisohjeissa. Aikaisemmin myös ne on vahvistettu vuodenvaihteen aikaan.
Freelancer saa vähentää verotuksessaan matkakustannukset selvityksen mukaan tai edellä mainitun Verohallituksen yhtenäistämisohjeen mukaisen määrän.
Saako freeverokorttilaiselle maksaa verovapaita kilometrikorvauksia?
Näin verottaja verkkosivuillaan ohjeistaa:
Jos freelancer on työsuhteessa ja tekee työmatkan, hänelle voidaan korvata matkakustannukset kuten muillekin palkansaajille.
Jos taas hänelle maksetaan työ- tai käyttökorvausta (kuten lehtijuttujen ja valokuvien myynti), korvaukset ovat veronalaisia. Kuitenkaan luonnolliselle henkilölle (kuten yksittäiselle freelancerille) maksetuista matkakustannusten korvauksista ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä silloin, kun ne on maksettu kustannuspäätöksen mukaisesti.
Työ- ja käyttökorvaukseen liittyvät matkakustannusten korvaukset ilmoitetaan kokonaissummana vuosi-ilmoituksen saajakohtaisen erittelyn kohdassa 14. Matkakustannusten korvaukset ovat veronalaisia, ja korvauksen saajan on vaadittava vähennystä omassa verotuksessaan.
Petri Savolainen
SJL