Kauppalehti pyrkii KKO:een 2.11.2009
Kauppalehti on hakenut valituslupaa korkeimmasta oikeudesta Helsingin hovioikeuden antamaan ratkaisuun. Juttu ei siten ole vielä lainvoimainen.
Hovioikeus ratkaisi tekijänoikeutta koskevan riidan frelancerin eduksi elokuun lopussa antamallaan tuomiolla. Sen mukaan Kauppalehdellä ei ollut oikeutta luovuttaa freelancerin artikkeleita Alman Media-arkistoon.
Hovioikeus arvioi, että Kauppalehden edelleenluovutuksessa ei ollut kysymys kustantajan tietovarantoon perustuvasta uudesta tuoteesta. Tässä hovioikeus tulkitsi liittojen (VKL-SJL) free-toimitus- ja myyntiehtojen tekijänoikeusehtoa päätyen samalle kannalle kuin Journalistiliitto. Uusi tuote, Media-arkisto syntyi vasta Almalle, joten se ei toimitus- ja myyntiehtojen mukaisesti voinut olla edelleenluovutuksen kohteena. Lisäksi hovioikeus kiinnitti huomiota tekijänoikeuden luovutussopimusten suppeaan ja tekijämyönteiseen tulkintaan.
Petri Savolainen
työehtoasiamies
2.11.2009