Lehtien lukeminen jatkaa kasvuaan 16.9.2009
Kansallinen Mediatutkimus näkee kasvun johtuvan kaupan asiakaslehtien lukemisen lisääntymisestä.
Kansallisessa Mediatutkimuksen (KMT) 180 lehteä tavoittavat yhteensä 99 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaista.
Aikakauslehtien luetuimpana jatkavat Pirkka, Yhteishyvä, Suomela ja Aku Ankka. Lukijoitaan ovat menettäneet Katso, ET, Talo&Koti, Keltainen Pörssi, Apu, Painonvartijat ja Iltalehti Viikonvaihde.
Sanomalehdistä lukijamääräänsä kasvatti erityisesti Kauppalehti. Aikakauslehdissä tilastollisesti merkitsevästi lukijoitaan lisäsivät kaupan asiakaslehtien lisäksi muun muassa seuraavat lehdet: Moda, Deko, TM Rakennusmaailma, Mondo, Suomen Golflehti ja Työ Terveys Turvallisuus. Myös talous- ja ruokalehtiryhmien lehdet kasvattivat lukijamääriään.
KTM on lehtikustantajien, Kärkimedia Oy:n ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton yhdessä päättämä ja Levikintarkastus Oy:n kautta tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen toteuttaja on TNS Gallup Oy.
Tutustu tilastoon Aikakausmedian sivuilla.