Kauppalehti hävisi tekijänoikeustulkinnan myös hovissa 3.9.2009
Kauppalehdellä ei ollut oikeutta luovuttaa freelancerin artikkeleita Alman Media-arkistoon. Näin totesi Helsingin hovioikeus, joka antoi tuomionsa freen ja Kauppalehden välisessä tekijänoikeuskiistassa maanantaina.
Hovioikeuden mukaan Kauppalehden edelleenluovutuksessa ei ollut kysymys kustantajan tietovarantoon perustuvasta uudesta tuoteesta. Tässä hovioikeus arvioi liittojen (VKL-SJL) free-toimitus- ja myyntiehtojen tekijänoikeusehtoa, ja päätyi samalle kannalle kuin Journalistiliitto. Uusi tuote, Media-arkisto syntyi vasta Almalle, joten se ei toimitus- ja myyntiehtojen mukaisesti voinut olla edelleenluovutuksen kohteena. Lisäksi hovioikeus kiinnitti huomiota tekijänoikeuden luovutussopimusten suppeaan ja tekijämyönteiseen tulkintaan.
Korvaus tippui kuitenkin 2 000 euroon
Vaikka hovioikeus käräjäoikeuden tapaan katsoi Kauppalehden loukanneen freelancerin tekijänoikeutta, se alensi tuntuvasti tuomittua hyvitystä. Käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi hyvitykseksi 22 000 euroa. Hovioikeus tiputti hyvityksen 2 000 euroon perustellen sitä sillä, ettei edelleenluovutusoikeuden rikkominen yksin synnytä hyvitysvelvollisuutta, vaan tekijän taloudellisten oikeuksien eli tekijän kappaleen valmistamisoikeuden tai levittämisoikeuden loukkaus. Oikeudenkäynnin kuluessa kävi ilmi, että arkistosta oli haettu kyseisen freen aineistoja vain kymmenkunta kertaa. Lisäksi oikeus kiinnitti huomiota siihen, että luvaton luovutus oli tapahtunut saman konsernin sisällä ja artikkelien käyttö oli estetty heti asian riitauduttua. Tehtyä arkistohakua kohti tuomittu hyvitys on näin ollen parisataa euroa.
Hovioikeuden tuomioon voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta. Valitusluvan pyytämisen ja valituksen tekemisen määräaika on 30.10.2009. Vielä ei tiedetä, valittaako Kauppalehti tuomiosta.
Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL
2.9.2009