Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Sanomissa edetään kahta tietä 28.5.2009

Tekijäjärjestöt päättivät maanantaina aloittaa neuvotteluiden lisäksi toisen väylän, markkinaoikeusprosessin, Sanoma Newsin sopimusasian selvittelyssä.

Sanomien kanssa pyritään siis edelleen neuvotteluihin annettujen valtakirjojen perusteella myös uusittujen sopimusehtojen kohtuullistamiseksi. Valmius neuvottelupöytään on heti, kun kutsu vain käy.

Toinen väylä, markkinaoikeusprosessi on myös laitettu valmisteluun. Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka tässä tapauksessa arvioi sopimusehtojen kohtuullisuutta. Oikeus voi uhkasakon uhalla kieltää kohtuuttomien ehtojen käyttämisen jatkossa. Prosessin etu on siinä, että asiaa voidaan ajaa kollektiivisesti järjestöjen toimesta. Yksittäisiä freelancereita riitauttajina ei siis tarvita - eikä esim. valtakirjojen antaminen Sanoma-neuvotteluihin liity mitenkään tähän prosessiin. Järjestöt vastaavat oikeudenkäyntikuluista. Markkinaoikeudesta löytyy lisätietoja: markkinaoikeus.

Kysely uusituista ehdoista

Tällä hetkellä vastaajia viime viikolla lähteneeseen kyselyyn on 94. Heistä 92 hylkää uudetkin ehdot ja vain kaksi ilmoittaa olevansa valmis hyväksymään ne. Kiitokset kaikille tähän mennessä vastanneille!
Vielä ehtii vastata oheisen linkin kautta: sanomaehdot.
Toivon, että mahdollisimman moni valtakirjan ottanut ottaisi kantaa ehtoihin.
Ehdoista löytyy lisäinfoa kysymys-vastauspatterista, joka jaettiin eilen ja käytiin läpi Pressiklubilla klo 15-17 pidetyssä infotilaisuudessa: Mistä Sanoma-sopimuksissa on kysymys?.

Mitä tehdä nyt?

Neuvottelutie on auki ja markkinaoikeusprosessi on vireillä, joten nyt kannattaa rauhassa seurata tilanteen etenemistä.
Töiden tekemistä kannattaa jatkaa normaalisti, vanhoilla ehdoilla.

Jos painostusta tms. ehtojen allekirjoittamisiin tulee, pyydän edelleen suoria viestejä sähköpostiini petri.savolainen@journalistiliitto.fi.

Petri Savolainen
SJL

Katso tuoreimmat »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »