Sanomat on valmis keskustelemaan, muttei neuvottelemaan 9.5.2009
Toimitusjohtaja Pentikäisen keskiviikkoisen ilmoituksen jälkeen Journalistiliitto on ollut yhteydessä Sanoma Newsin lehtien johtoon ja päätoimittajiin kootusti ja erikseen.
Liitto yhdessä muiden tekijäjärjestöjen kanssa on vaatinut Sanomien lehtiä neuvottelupöytään freesopimusasiassa.
Helsingin Sanomista luvattiin vastata neuvotteluesitykseen jo torstaina, mutta vastaus siirtyi perjantai-illansuuhun. Myös Ilta-Sanomien vastaus viipyi ja asiasta päästiin keskustelemaan vasta perjantaina. Muut lehdet eivät ole vastanneet.
Sanomien suunnasta on ilmaistu valmius keskusteluihin liiton kanssa. Neuvotteluista ei kuitenkaan olisi kyse.
Tapaamisajaksi on esitetty viikkoa 21, joka alkaa 18.5. Tapaamiseen osallistuisivat lehtien puolelta Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen, Ilta-Sanomien päätoimittaja Tapio Sadeoja ja Sanoma Newsin kehitysjohtaja Marja-Leena Tuomola.
Keskustelutarjousta kommentoimme tuoreeltaan. Valtakirjat on kerätty nimenomaan neuvotteluihin ja neuvotteluihin pitäisi päästä heti ensi viikon alussa. Myös esitetty sopimus pitäisi vetää pois, jotta ylipäänsä neuvoteltavaa olisi. Tähän vastausta ei ole vielä tullut.
Petri Savolainen
SJL
9.5.2009