Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Olemmeko kohta tekijöitä ilman oikeuksia? 5.5.2009

Työn päivänä eli vappuna minulla oli hyvää aikaa pohtia sitä, miksi ja mitä työtä tekee. Olen ollut freelancer-toimittaja 15 vuotta ja joutunut vasta viime kuukausina vakavasti pohtimaan, onko tässä mitään järkeä.

Kysymys on Sanoma Newsin vaatimuksesta saada kaikilta avustajiltaan allekirjoitettu sopimus, joka käytännössä vie tekijältä kaikki taloudelliset, moraaliset ja henkiset oikeudet omiin teoksiinsa. Kuvioon kuuluu, että jos nimi ei paperiin ilmesty, työt loppuvat.

Sanoma News vaatii allekirjoituksia 15.5. mennessä. Perustelen alla, miksi nyt ei kannata allekirjoittaa, vaikka finanssikriisihirviö, lamapeikko ja laskusuhdannemörkö tuntuisivatkin vievän työt ympärillä. Kysymys on satsauksesta tulevaisuuteen.

Kun aloitin tässä työssä edellisen laman aikana 1994, mediataloissa vielä hyväksyttiin, että tekijänoikeus on todella TEKIJÄN eli kirjoittajan, kuvaajan, graafikon tai vastaavan luovan työn OMISTAMA oikeus. Mainittu henkilö myy lehtijutuissaan, -kuvissaan, -piirroksissaan jne. juuri ko. oikeutta, mikä siirtyy pääsääntöisesti hänelle takaisin julkaisun jälkeen - siis jos ei ole toisin sovittu. Toisin sopiminen tarkoitti silloin yleensä sitä, että joku maksoi minulle enemmän useammasta julkaisusta ja vieläpä kertoi tarkkaan, mihin aviisiin tekstini oli menossa. Ja silloinkin saatoin ihan huoletta luovuttaa oman juttuni vaikkapa jonkin kansalaisjärjestön käyttöön ilman pelkoa siitä, että iso mediatalo tulisi ja nostaisi oikeusjutun. Minä tiesin, missä hengentuotteeni matkasivat.

Sanoma Newsin avustajilleen tarjoama avustajasopimus on nyt nostanut esiin ilmiön, joka on itse asiassa ollut useimpien mediatalojen tavoitteena jo vuosia. Mm. Helsingin Sanomia kustantavan Sanoma Newsin tarjoama avustajasopimus haluaa teoksen kaikki tekijänoikeudet (ainakaan minun käsitykseni mukaan freelle ei jää oikeutta edes julkaista juttuja esim. omassa blogissaan), sysää hirveän määrän vastuita freelancerille ja vieläpä siirtää maksamisen 21 päivän päähän sisällön julkaisemisesta. Rahastahan tässä on kysymys, sillä tällä tavalla mediatalo saa käyttöönsä valtavat määrät sisältöjä, joita se voi sitten kierrättää ilmaiseksi kaikissa nykyään tunnetuissa ja tulevissa konsernin osissa kirjoista nettisivuille.

Toiveikasta on, että tekijäjärjestöjen suuttumus avustajasopimusta ja suoranaista kiristystä kohtaan on viimeisen parin viikon sisällä noussut esille jopa Helsingin Sanomien omilla palstoilla ja isosti Ylessä. Lisäksi lukemattomat muut tiedotusvälineet ja bloggaajat ovat nostaneet asian esille, puhumattakaan tietenkään tekijänoikeuksia puolustavista järjestöistä.

Keskustelupalstoilla ymmärrys näyttää olevan hyvin paljon meidän yksittäisten tekijöiden kannalta, mikä sekin on jollain lailla uutta tekijänoikeuskysymysten kohdalla. Enemmän olen aiemmin nähnyt lukijoiden kiivailevan sen puolesta, että esim. musiikin ja kirjallisuuden tekijänoikeudet pitäisi vapauttaa, jotta sisältöä olisi mahdollisimman paljon tarjolla ilmaiseksi.

En osaa arvioida, mikä merkitys massojen mielipiteillä on siinä, miten meidän freelancereiden käy isojen mediafirmojen rattaissa. Toivon kuitenkin, että tämä keskustelu saisi ihmiset tajuamaan, miksi jotkut vielä haluavat pitää kiinni juuri tekijän oikeudesta luomiinsa sisältöihin. Jos isot firmat pääsevät muuttamaan kaikki sisällöt pelkiksi rahantekokoneiden osiksi, laadunvarmistus voi hyvinkin unohtua matkalla.

Kuinka käy haastateltavien oikeuksien, jos juttu kuvineen yhtäkkiä ilmestyykin ihan eri sävyisessä kehyksessä, kuin mihin hän kuvitteli haastattelun antavansa? Kuka pitää huolta faktojen paikkansapitävyydestä, kun juttua versioidaan eri pituiseksi ja eri näkökulmiin sopivaksi isossa koneistossa? Ja miksi kaiken rahan pitäisi valua vain ja ainoastaan isojen firmojen kassoihin?

Sillä toki, kysymys on rahasta myös tekijän kannalta. Alkuun palatakseni: tässä työssä selviäminen normaalilla työpanoksella on jo nyt hyvin vaikeaa, sillä palkkioita yritetään nipistää jatkuvasti pienemmiksi. Jos tekstini monistuvat jatkossa yhä tehokkaammin kymmeniin eri tarkoituksiin, vähenevät tilaukset joko minulta tai joltain muulta kollegalta.

Vielä on aikaa kirjoittaa nettiadressi ja vielä on myös aikaa antaa Suomen Journalistiliitolle valtakirja neuvottelujen aloittamiseksi Sanoma Newsin kanssa. Toistaiseksi yrityksen edustajat ovat kategorisesti kieltäytyneet neuvotteluista, koska freelancerit ovat yrittäjiä, joiden kanssa kuulemma neuvotellaan vain yksitellen. Mutta paine kasvaa, sillä emme ole toimittajina ainoita median sisällöntuottajia.

Liikkeellä on nyt iso joukko tekijänoikeuksien puolesta toimivia yhteisöjä: Suomen Journalistiliitto – Finlands Journalistförbund ry, Suomen freelancer-journalistit ry, Suomen tietokirjailijat ry, Suomen Kirjailijaliitto ry, Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto, Finnfoto ry, Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry, Suomen Lehtikuvaajat ry - Finlands Pressfotografer rf, Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, Finlands Naturfotografer rf, Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Finlands Reklamfotografer rf, Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Valokuvauksen opiskelijat r.y., Sarjakuvantekijät ry, Grafia ry, Kuvittajat ry, Suomen arvostelijain liitto ry.

Ina Ruokolainen, freelancer-toimittaja, Sanoma Newsin freeyhdyshenkilö

Alkuperäinen blogikirjoitus on julkaistu 1.5. hieman toisessa muodossa osoitteessa verkkomaisteri

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »