Freelanceriksi onnellisten sattumien summana 6.4.2009

Vuoden freelance-journalisti Anne Moilanen ajautui freeksi sattumalta. "En tiedä, olenko free lopun elämääni, mutta ainakin nyt näyttää, että tämä valinta, joka on ollut myös riskinottoa totta kai, on kannattanut," sanoi Moilanen puheessaan kollegoilleen hotelli Arthurin juhlasalissa Free-yhdistyksen vuosikokouksessa.

”Kun sinua kehutaan, ole hiljaa. Se mahdollisesti jatkuu.” Tämä on yksi hyvistä neuvoista, joita olen saanut äidiltäni, jolla on suomalaiseksi naiseksi erittäin hyvä itsetunto. Jostain syystä tähän meidän Moilasen perheeseen on kertynyt hyväitsetuntoisia ihmisiä. Lapsena, kun teimme Kainuun Suomussalmelta käsin lomamatkoja eri puolille Suomea, muistan, että jälkeenpäin isän kuvaamilla VHS-videonauhoilla esiintyi lähinnä hän itse.

Olen suunnattoman ilahtunut ja tästä Vuoden freelance-journalisti -tunnustuksesta! Alun perin minusta ei pitänyt tulla toimittajaa, vaan taidemaalari, kirjailija, lääkäri, näyttelijä, teatteriohjaaja… mitä tahansa muuta! Näin siitä huolimatta, että aloitin paikallislehti Ylä-Kainuun avustajana jo lukioikäisenä. Sen jälkeen opiskelin teatterin ja draaman tutkimusta Tampereen yliopistossa ja olin kesätoimittajana muun muassa Kainuun Sanomissa, Helsingin Sanomissa ja Annassa. En silti oikein osannut suhtautua toimittajuuteen vakavasti, vaan se oli jotain, jota tehtiin siinä sivussa vasemmalla kädellä. Olen siis klassinen ajautuja, missä toisaalta voi piillä suurikin viisaus. Minusta on aina tuntunut, että voin tehdä työtä rennosti, ja että minulla on vaihtoehtoja.

Alun perin myös ajauduin, en suinkaan halunnut, freelanceriksi. Alle kolmekymppisenä kiersin pätkätyöläisenä useissa suurissa ja vähän pienemmissäkin mediataloissa. Jossain vaiheessa olisin halunnut myös sen vakituisen työsuhteen, ja olin suunnattoman pettynyt, kun tie näytti kerta toisensa jälkeen nousevan pystyyn. Mutta jos ja kun näytti siltä, että työpaikassa ei ollut näkyvissä vakinaistumisen ja myös etenemisen mahdollisuuksia, lähdin pois. Olen todennut sen hyväksi neuvoksi, että jos ei homma etene, kannattaa vaihtaa pelikenttää.

Työpaikkojen tiheä vaihtaminen uran alkuvaiheessa oli toki raskasta, mutta valtavan opettavaista. Muutama vuosi sitten, jo ikäisekseni hyvin monipuolisen työkokemuksen hankittuani, freelancerius alkoi näyttää minusta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Suhteetkin olivat valmiina, koska olin ollut niin monessa paikassa töissä. Nyt olen 32-vuotias, ja minulla on kokemusta paikallis- ja maakuntalehdestä, valtakunnallisesta sanomalehdestä, erilaisista aikakauslehdistä, tv:stä ja radiosta – ja työskentelen siis nyt freelancerina näille kaikille. Työnteko näin monella rintamalla ei olisi mitenkään mahdollista, jos olisin vain yhden työnantajan palveluksessa.

Freelance-journalistin työssä on paljon etuja. Ensinnäkin saa tehdä sitä, mitä haluaa – ja voi keskittyä siihen, missä on hyvä. Toki taisin joskus lukea horoskoopistani, että ”pyrkii toimimaan aloilla, joilla ei ole parhaimmillaan”… mutta siinä onneksi auttaa tämä Moilasen perheen itsetunto! Minulle on ollut myös hyötyä siitä, että lähtökohtani ovat hyvin erilaiset kuin suurimmalla osalla tapaamistani toimittajista. Olen tullut taidealalta – hankkimastani draamakoulutuksesta on muuten siitäkin ollut toimittajan työssä pelkkää etua – minkä lisäksi tulen maalta. Omaa ääntä, jonka löytyminen on välttämätöntä vaikkapa kolumnien kirjoittamisessa, ei ole tarvinnut hakemalla hakea, vaan se on ilmiselvästi juuri se maalaisuus, jonkinlainen persoonallisella tavalla jalostunut junttius tai yksinkertaisuus, sekä tietysti feminismi.

Viime aikoina olen saanut tuta myös siitä, mitä on olla jonkin sortin julkkistoimittaja tai ainakin edustusfeministi Suomessa. Voin kertoa, että olen aika yllättynyt. Freelanceriuden ohella olen toiminut viimeisen vuoden feministisen Tulva-aikakauslehden osa-aikaisena päätoimittajana. Kun sitten aloitin vuoden vaihteessa Tulta munille! -nimisen puheohjelman pitämisen Yle Radio 1:llä, kuvittelin, että tiedän, mihin ryhdyn. Nyt tiedän: en tiennyt.

Tulta munille! on herättänyt paljon enemmän huomiota kuin luulin, ja myös minua on haluttu haastatella eri välineisiin. Se on todella outoa. On paljon helpompaa haastatella kuin olla haastateltavana! Siinä muuten oppii yhtä ja toista meistä toimittajista. Haastateltavana on tärkeää, että antaa toimittajalle sellaisen käsityksen, että toimittaja hoitaa työnsä hyvin. Vähän sama kuin nämä alaistaidot, että alaisen kannattaa osata viestiä pomolle, että olet hyvä pomo. En ollut aiemmin tajunnut, että myös haastateltava näkee haastattelijan niin selvästi. Ennen luulin olevani toimittajana tavallaan turvassa, mutta en luule enää.

Se, että olen freelancer, on tavallaan onnellisten sattumien summa. En tiedä, olenko free lopun elämääni, mutta ainakin nyt näyttää, että tämä valinta, joka on ollut myös riskinottoa totta kai, on kannattanut.

Haluan kiittää Suomen Freelance-journalistit ry:tä tästä tunnustuksesta. Teidän kollegoiden arvostus lämmittää todella! Kun suunnittelin tätä puhetta, päätin, että en sitten ainakaan halua sanoa mitään semmoista, että moni muu olisi ansainnut tämän palkinnon paljon minua enemmän, ja niin edelleen. Ei. Vaan haluan sanoa, että kiitos kun annoitte sen minulle. Kiitos, kiitos!