Maakuntalehdet vähentävät freelancereiden käyttöä 9.3.2009
Journalistiliitto on päivittänyt vuosi sitten käytyjä keskusteluja Keskisuomalaisen, Aamulehden, Turun Sanomien ja Kalevan freepalkkioista ja -käytännöistä.
Tuolloin kysyttiin freebudjeteista, palkkioiden korotuksista, freelancereiden käytöstä, freesopimuksista, palkkiohinnastoista ja matkakulujen korvaamisesta. Selvityksen päälinjana SJL esitti sitoumusta vähintään 200 euron palkkiotasoon päivän työstä. Yksikään neljästä lehdestä ei tuolloin tähän sitoutunut.
Kalevasta vastattiin nyt, ettei olennaisia muutoksia ole tullut freepalkkiotietoihin. Urheilujuttujen hinnoittelua on hieman muutettu. Tavoitteena on entistä tasapuolisempi kohtelu.
Turun Sanomissa freelancereiden käytössä ei ole vuoden aikana tapahtunut oleellisia muutoksia. Taloudellisten näkymien takia avustajabudjettia on leikattu tälle vuodelle. Palkkioita ei ole tarkoitus pienentää, mutta freelancereiden käyttöä vähennetään. TS-yhtymä ilmoitti vasta viime viikolla yt-neuvotteluiden päättymisestä neljään sataan lomautukseen ja lähes sataan irtisanomiseen.
Aamulehdessä palkkioita on korotettu vuodenvaihteessa. Yhtenäistä korotusprosenttia ei ole. Osa palkkioista on pysynyt ennallaan, osa noussut pari prosenttia ja osa enemmän. Hinnanalennuksia ei ole tehty. Aamulehdestä on tämän lisäksi kuultu noin 30 %:n leikkauksesta freebudjettiin. Freelancereiden käyttö vähenee siis reippaasti.
Keskisuomalaisessa aiemmat tiedot pitävät paikkaansa. Kilometrikorvaukset vahvistaa vuosittain verohallinto ja sen mukaan toimitaan. Palkkionkorotuksia tehdään tarpeen mukaan. Maaliskuussa ja syksyllä 2008 yksittäisten freelancereiden palkkioita korotettiin palkankorotusprosenttien mukaan. Tästä vuodesta ei osata sanoa vielä mitään. Freelancereita on kutsuttu yhteisiin koulutustilaisuuksiin ja lisäksi on järjestetty omia avustajatapaamisia. Keskisuomalainen konsernissa on parhaillaan käynnissä kehitysohjelma, jolla toimintoja on tarkoitus tehostaa. Yhtenä vaihtoehtona on työsuhteiselle henkilöstölle tarjottu eläkejärjestelyjä. Ohjelman tavoitteena on viiden miljoonan euron vuosisäästö.
Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL