Työelämän turbulenssi näkyy ensimmäisenä free- ja pätkätyön ehdoissa 6.3.2009
"Free- ja pätkätyöläiset ovat turbulenssin kourissa", totesi puheenjohtaja Esa Silander työmarkkinoiden kehityksestä FAO:n vuosikokouksessa perjantaina.
"Mikä nyt lyödään työsuhteen ehdoissa freelle kurkusta alas, on työsuhteisilla edessä hetken kuluttua", kuvasi Silander tilannetta kokousväelle. Helsingin Pressiklubilla pidettyyn kokoukseen osallistui vajaat 30 FAO:n jäsentä.
Freelancereita huolestuttaa alalle tulevien opiskelijoiden riistäminen, ilmaistyö, johon nuoret taipuvat saadakseen työkokemusta tai AMK-opintonsa tehtyä. "Eri sukupolvilla alkaa olla eri työehdot", Silander summasi. Kun tekijöitä on liikaa, työtä tehdään ilmaiseksi. "Tämänkin puheenvuoron aikana markkinoille valmistui kymmenen työtöntä journalistia lisää." Yhdistykseltä toivottiin lisää yrittäjäkoulutusta ja neuvontaa alalle tuleville, jotta nuoriso osaisi puolustaa itseään kohtuuttomia työehtoja tarjottaessa.
Paine ulkoistamiseen lisääntyy YLE:ssa
SJL:n työehtoasiamies Petri Savolainen kertoi, että Yhtyneet -sopimuksen piirissä tehdään yhä paljon työtä, vaikka paine free-työn ulkoistamiseen yrityksille on lisääntynyt. Painetta on erityisesti kääntäjäpuolella. Aiemmin kääntäjien työsuhteisuudesta on väännetty kättä MTV3:n kanssa, nyt on aktivoitunut YLE, joka haluaisi ostaa käännöspalvelut käännöstoimistoilta. Free-kääntäjän palkkiot ovat käännösfirmoissa 40 % alemmat kuin työsuhteisena free-työnä Yhtyneet-sopimuksen piirissä. Free-kääntäjille riittää tällä hetkellä hyvin töitä, sillä uudet kanavat käyttävät paljon ulkomaista ohjelmistoa.
Ylen ja MTV3:n free-sopimuksen piirissä palkkioita maksetaan noin 10 miljoonan euron verran vuosittain. Ylen säästökuuri on kuitenkin laskenut free-työn ostamista miljoonilla euroilla viime vuosina.
Eniten free-työn ostaminen on vähentynyt tv-puolella. Pudotus on tosin hieman hidastunut viime vuonna. Myös aikapalkkainen työ eli määräaikaisuudet ovat vähentyneet Ylessä.
Kokousväki totesi tyytyväisenä, että Yhtyneet-sopimukseen saatiin vihdoin kokemuslisä. Toinen neuvotteluissa saavutettu ilonaihe oli harjoituspalkkioiden torjuminen. Harjoittelija saa valmiista työstä saman palkan kuin freelancer. Yhtyneet-sopimuksen free-palkkiot myös nousevat, taantuman huomioon ottaen ihan mukavasti, eli 4,4% prosenttia tänä keväänä. Tes-korotus tulee kaikkiin Yhtyneet-sopimuksen palkkioihin.
Vuoden 2010 aikana siirrytään uusintakorvauksissa uuteen totaalimalliin. Vanhat uusinnat korvataan tekijöille könttäpotilla, joka jaetaan apurahoina. Uusintakorvausmallin muutos tulee näkymään freelancereiden palkkapussissa.
Ylen linjana on, että 20% niin radio kuin tv-puolen ohjelmista tulisi tuottaa talon ulkopuolella. Televisiotuotannossa tämä on jo arkipäivää, nyt mallia ajetaan voimalla myös radiotyöhön, jossa halutaan siirtää indie-puolelle teostyyppisiä radio-ohjelmia. Rahaa ohjelmien ostamiseen ei ole tulossa lisää. Näin tekijän käteen jäävä palkkio tulee pienentymään välikäsien lisääntyessä.
Monitekemisen korvaaminen ongelmana myös sähköpuolella
Tämän hetken journalistilta edellytetään myös teknisen työn taitamista. Jokaisen journalistin pitäisi osata kuvata, äänittää ja editoida omat juttunsa. Verkkoversiointi kuuluu myös osaamisrepertuaariin. Näin alalta poistuu lähiaikoina teknisen työn ammattilaiset, ja työ siirretään journalistien tehtäväksi. Tästä ei tietysti työnantaja halua maksaa mitään ylimääräistä ja edessä onkin vääntö siitä, miten moniosaamisesta korvataan.
Silander jatkaa puheenjohtajana
Radio- ja tv-toimittajain liiton Freelance-ammttiosasto FAO:n puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Esa Silander, vastaehdokkaita ei löytynyt. Hallituksen jäseniksi valittiin ilman äänestystä Turkka Syrjäläinen, Jaana Wiik, Juha Hakala, Erikka Jussila, Kirsti Mattila, Annamari Eskola, Olli Pellikka ja Mohamed El Aboudi.
RTTL:n edustajakokoukseen valittiin FAO:n edustajiksi Anna-Liisa Haavikko, Turkka Syrjäläinen, Eriikka Jussila, Esa Silander ja Olli Pellikka. Varaedustajiksi valittiin Jaana Wiik, Kirsi Mattila, Annamari Eskola, Kirsti Honkasalo ja Sanna Väre.