Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Liiton jäsenvakuutukseen ei suuria muutoksia 27.1.2009

Journalistiliitto on vaihtanut jäsenvakuutukset Pohjolasta If:iin. Syynä muutokseen oli Pohjolan esittämä tuntuva vakuutusmaksun korotus.

Pohjolan vakuutukset ovat olleet voimassa 31.12.2008. Jos vakuutustapahtuma esim. tapaturma on sattunut ennen vuodenvaihdetta, korvaa vahingon Pohjola.

Vuodenvaihteen 2008-2009 jälkeen vahingot korvaa If.

Liittovakuutuksen ensimmäinen sopimuskausi on 1.1.2009-31.12.2010. Tämän jälkeen sopimus on voimassa vuoden kerrallaan.

Matkavakuutuskortti matkalle mukaan

Vuodenvaihteen aikoihin If on lähettänyt Journalistiliiton jäsenille uuden matkavakuutuskortin. Kortti on voimassa 31.12.2010 asti.
Kortti kannattaa ottaa mukaan matkoille, mutta vakuutus on voimassa, vaikkei korttia olisi mukana.

Mitä Ifin vakuutus korvaa?

Liiton ottama vakuutusturva kattaa samat vakuutustapahtumat kuin aikaisemmat vakuutukset Pohjolassa.
Vakuutusten raha- ja aikamäärin on tullut joitakin muutoksia. Liiton vakuutukset ovat seuraavat:

Liittovakuutus (Tapaturmaturva ja Matkustajaturva)

Liittovakuutuksessa vakuutettuina ovat alle 68-vuotiaat jäsenet, jotka asuvat vakinaisesti yli 6 kk kalenterivuosittain Suomessa ja joiden varsinainen asuinpaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Liittovakuutuksen voimassaolo on sidottu liiton jäsenyyteen. Jos jäsenyys päättyy, päättyy myös vakuutus. Lisäksi vakuutusturvat päättyvät sen vakuutuskauden lopussa, jonka aikana jäsen jää eläkkeelle. Matkustajaturvassa vakuutettuina ovat myös vanhempiensa mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset.

Tapaturmaturvat ovat voimassa kaikkialla maailmassa vapaa-aikana. Freelancereilla vakuutus on voimassa 24 tuntia vuorokaudessa, kuten aikaisemmin Pohjolan vakuutuksessa.

Turva tapaturman aiheuttamien hoitokulujen varalta on voimassa Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvalla matkalla korkeintaan 12 kuukautta.

- hoitokuluja tapaturmaa kohti enintään 8 500 euroa (jäsenen omavastuu 0 €)
- pysyvän haitan varalta enintään 34 000 euroa
- kuoleman varalta omaisille 8 500 euroa

Matkustajaturva

Matkustajaturva on voimassa vapaa-ajan matkoilla enintään 45 vuorokautta Suomesta alkavan koti- ja ulkomaanmatkan alkamisesta. Pohjolassa aika oli 90 vuorokautta.
Myös freelancereilla matkustajaturva on voimassa vain vapaa-ajan matkoilla.

Jos freellä on itse otettuja vakuutuksia Ifissä, freelle voidaan myöntää jatkuva (24 tuntia vuorokaudessa) matkavakuutus. Lisävakuutuksen hinta on alle 50 euroa vuodessa.

Liiton ottama matkustajaturva kattaa
- matkustajasairauden aiheuttamat hoitokulut ilman ylärajaa 90 päivään asti ensimmäisestä lääkärissäkäynnistä
- matkalla sattuneen tapaturman hoitokuluja enintään 3 vuoden ajan
- korvaus matkan peruuntumisesta
- korvaus matkan keskeytymisestä
- korvaus matkan myöhästymisestä
- ulkomaanmatkalla kuolleen kuljetuskustannukset Suomeen

Vakuutuksessa on rajoituksia joihinkin urheilulajeihin, kuten kamppailu-, kiipeily- ja ilmailulajeihin.

Ammattihenkilön vastuuvakuutus
- henkilö- ja esinevahinko 50 000 euroa (jäsenen omavastuu 100 €)

Ammattihenkilön oikeusturvavakuutus
- 7 000 euroa (jäsenen omavastuu 15 %, vähintään 150 euroa)
TAI
- 12 000 euroa, jos käyttää liiton suosittamaa asianajajaa. Jäsenen omavastuu on 15 %, vähintään 150 euroa. Liitto voi erillisellä päätöksellä ottaa vastatakseen jäsenen omavastuuosuuden.

Vastuu- ja oikeusturvavakuutuksessa ovat vakuutettuina liiton varsinaiset jäsenet opiskelijajäsenet mukaan lukien journalistin työhön liittyvissä asioissa.

Itsenäisillä ammatinharjoittajilla, freelancereilla vakuutus on voimassa ammatinharjoittamiseen liittyvissä asioissa. Toiminta voi tapahtua myös yritysmuodossa.

Mitä vakuutus ei korvaa?

Kuten myös aikaisemmin Pohjolan vakuutuksissa, Ifin vakuutukset eivät korvaa mm.:

- oikeudenkäyntikuluja, jotka liittyvät muuhun kuin journalistin työhön
- henkilö- ja esinevahinkoja, jotka liittyvät muuhun kuin journalistin työhön
- ansionmenetyksiä
- matkatavaroiden vahingoittumista tai katoamista

Päivitä oma vakuutusturvasi

Freen kannattaa päivittää oma vakuutusturvansa liiton ottamien vakuutusten kanssa. Päällekkäisestä vakuutusturvasta ei kannata maksaa, sillä kaksinkertaista vakuutuskorvausta sillä ei saa.
Keskittämisedut kannattaa selvittää. Pohjolan keskittämisetuudet eivät ole enää voimassa.
Matkatavaroille tarvitaan edelleen oma erillinen vakuutus, ellei esimerkiksi itse otettu laaja kotivakuutus kata myös matkatavaroita.

Lisätietoja ja vakuutusten ehdot löytyvät verkosta osoitteesta www.if.fi/journalistiliitto. Y-tunnuksellisisista vakuutuksista voi tiedustella suoraan Ifistä Päivi Puolakalta, puh. 010 514 0697.


Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL
27.1.2009

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »