Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Muutoksia freen matkakustannusten korvauksiin 12.1.2009

Verottomien päivärahojen ja kilometrikorvausten ylärajat muuttuvat.

Elinkeinoverolain (EVL) mukaan verotettavilla, yritysmuodossa toimivilla freelancereilla kotimaan päiväraha nousee 32 eurosta 35 euroon. Uusi osapäiväraha on 16 euroa ja ateriakorvaus 8,75 euroa. Oman auton käytöstä työmatkoihin maksettava kilometrikorvaus on 45 senttiä kilometriltä.

Tuloverolain (TVL) mukaan verotettavan freeverokorttilaisen työmatkasta verohallinto antoi 31.12.2008 yhtenäistämisohjeet (huom!) vuoden 2008 verotukseen. Tulonhankkimisvähennyksen saamiseksi on lisääntyneistä elantokustannuksista esitettävä selvitys. Vähennyksen perusteena ovat ensisijaisesti todelliset kulut. Jos todellisia kuluja ei kyetä yksilöimään, hyväksytään vähennys arvioituna elantokustannusten lisäyksenä. Yli 6 tuntia kestäneeltä matkalta voi tällöin vähentää 11 euroa ja yli 10 tuntia kestäneeltä matkalta 21 euroa vuorokaudessa.

Myös freeverokorttilaisen matkustamiskustannukset vähennetään pääsäännön mukaan toteutuneiden kulujen määräisinä. Muun selvityksen puuttuessa vähennys on omaa autoa käytettäessä 24 senttiä kilometriltä.



Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »