Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Oulussa pohditaan työhyvinvointia ja liiton edunvalvontaa 8.1.2009

Journalistiliitto järjestää keväällä kolmen alueellisen edunvalvontatilaisuuden sarjan.

Päivien aikana tarkastellaan työhyvinvointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä, kuullaan liiton kampanjasta työuupumusta vastaan sekä pohditaan toimitusosastojen kokemuksia ja ideoidaan uusia toimintatapoja. Myös freekysymykset ja opiskelijoiden sekä nuorten journalistien asema ovat esillä.

Ensimmäinen edunvalvontapäivä pidetään Oulussa lauantaina 31. tammikuuta 2009. Kurssipaikkana on Hotelli-ravintola Lasaretti.

Ensiksi kuulemme miten työuupumusta voi välttää ja työoloja muuttaa paremmiksi. Sitten keskustellaan liiton kampanjasta, johon liittyy ylityökyselyjä, työaikakoulutusta ja erilaisten irtiotto-malleista tiedottamista.

Iltapäivän aikana kuullaan useita osastopuheenvuoroja. Niissä käsitellään Alma Median pohjoisten toimitusten tilannetta, Ylen maakuntaradioiden journalistien asemaa, edunvalvontaa pientoimituksissa, freelancerien yhteistyötä sekä muidenkin toimitusosastojen kokemuksia.

Alustajiksi ovat tähän mennessä lupautuneet tutkimusjohtaja Jorma Mäkitalo (Verve) sekä toimittajat Sari Pelttari-Heikka (Pohjolan Sanomat), Leena Takaluoma (PSSY:n pientoimitusosasto) ja Ari-Pekka Sirviö (YLE Oulu). Sirviö on myös YOT/Alueen toimitusosaston puheenjohtaja.

Päivän päätteeksi freelancereille (lehdistö+ sähköinen media) on oma tapaaminen.

Päivä on avoin kaikille SJL:n jäsenille Pohjois-Pohjanmaalla, Kuusamossa ja Lapissa sekä Kainuussa. Erityisesti toivotaan mukaan toimitusosastojen puheenjohtajia ja sihteereitä ja nuoria jäseniä. Myös työsuojeluvaltuutetut ja pääluottamusmiehet ovat tervetulleita.

Liitto maksaa osallistujien kurssi-, täysihoito- ja matkakulut. Ilmoittautumiset tällä sähköisellä lomakkeella.

Lisätietoja edunvalvontapäivästä saa Jarmo Häkkiseltä jarmo.hakkinen(at)journalistiliitto.fi

Aluepäivät jatkuvat 14.2. Tampereella ja kuukautta myöhemmin Helsingissä.


Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »