Journalistiliiton kanta Talentumin online-kuvapolitiikkaan 2.12.2008
Talentum on lähestynyt kirjeitse toimituksiaan kuvien ristiinkäytöstä eri lehdissä. Liiton kanta on, että Talentum tulkitsee vuonna 2004 neuvoteltua free-sopimusta väärin.
Kirjeessä kerrotaan muun muassa, että Talentumin standardiavustajasopimus mahdollistaa myös freelencereiden ottamien valokuvien ja juttujen ristiinkäytön verkossa.
Liitto on neuvotellut mainitun avustajasopimuksen lehden johdon kanssa vuonna 2004.
Sopimuksen mukaan kustantajalla on oikeus käyttää oikeuksiaan teoksiin kaikissa lehden kanavissa. Näillä tarkoitetaan tässä yhteydessä ainakin seuraavia, sopimuksentekohetkellä tiedossa olleita jakelumuotoja: lehden printtijulkaisua (mukaan lukien kokooma-, juhla-, teemanumerot sekä muiden julkaisujen mukana jaettavat lehden aineistoista kootut liitenumerot), lehden sähköisiä julkaisuja ja palveluja, tai muuta sähköistä palvelua (kuten uutiskirjeet ja arkistopalvelut, verkkopalvelut), joiden osana lehden aineistoja kulloinkin tavanmukaisesti käytetään.
Kohdalla tarkoitettiin esimerkiksi juristikirjettä, jossa lehteen X tehty juttu oli mennyt lehden X brändin alla tähän uuteen jakelukanavaan. Kuitenkaan esimerkiksi Talouselämään tehtyä juttua tai otettua valokuvaa ei sopimuksen mukaan voi vapaasti käyttää vaikkapa Markkinoinnissa ja Mainonnassa.
Talentumiin on välitetty liiton kanta. Vielä ei ole saatu lehden kommenttia asiaan.
Myös lehden pääluottamusmiestä on informoitu yhteydenotoista.
Petri Savolainen
SJL
2.12.2008