Kivuliasta kerrottavaa verkosta 9.9.2008

Journalistiliiton freeseminaarissa elo-syyskuun vaihteessa Kynämiehen kehityspäällikkö Petteri Numminen kertoi yleisölle, miksi verkkojournalismi ei lyö leiville.

"Sisällön tekeminen Suomessa nettiin on ihan jumalattoman kallista ja epäkannattavaa touhua", hän sanoi.

Taloudellinen kaava on tällä hetkellä seuraava: vuosittainen mainostulo verkkolehdestä on (viikkokävijöiden määrä) x 3 euroa. Esimerkkinä hän mainitsi Kotilääkäri-lehden nettisivut, joilla käy 5000 kävijää viikossa. Verkkopuolen vuosibudjetti on siis noin 15 000 euroa.

"Todella moni sivusto on ollut samassa jamassa 10–12 vuotta", Numminen totesi.

Pientä toivoa voisi kuitenkin olla näkyvissä, sillä Suomessa verkkomainontaan käytettävän rahan osuus on muihin Pohjoismaihin verrattuna pieni.

Numminen luokitteli verkkotekstin käyttötarpeet kahtia, juuri nyt -tietoon ja ikuiseen tietoon. Kaikki tietävät jo, että nopeisiin uutistapahtumiin reagoimisessa verkko on lyömättömän nopea.

Mutta jälkimmäinen eli ikuinen tieto on myös kiinnostavaa toimittajien kannalta, sillä hakukoneet tuovat jutuille lukijoita vielä pitkän aikaa ilmestymisen jälkeen. Julkaisun aikaan kävijämäärissä näkyy piikki, joka laskee sitten nopeasti.

Jos kuitenkin aina jokunen ihminen löytää jutun yhä uudestaan, kertyy siitä ajan myötä merkittäviä kävijämääriä eli mahdollista mainosrahaa.

Toimivimpana mallina tällä hetkellä Petteri Numminen piti käyttäjien luoman sisällön hyödyntämistä. Esimerkiksi Kaksplus-lehden verkkosivut menestyvät, koska niiden sisältö syntyy käyttäjien omista keskusteluista.

"Sisältö lehdessä ja tekeminen netissä on tällä hetkellä konsepti", Numminen tiivisti.

Suunnittele, listaa, linkitä

Kirjoittajakouluttaja Harri Paasio esitteli hyvän verkkotekstin ja -kirjoittamisen ominaisuuksia.

Yhtenä pötkönä etenevän lehtijutun sijaan verkossa tarvitaan hypertekstiä, jota voi lukea monella tavalla. Siitä voi vilkaista otsikot ja ingressin tai hypätä jutussa linkattuun selittävään osioon.

Jokaisen lukutavan pitäisi toimia omillaan.
Niinpä suunnittelun merkitys korostuu. Tekstin rakenne pitäisi hahmotella eri tavalla kuin printtiin kirjoittaessa. Suunnittelun työvälineiksi Paasio listasi muutaman avainkysymyksen:

- idealause – jutun idea tiivistettynä yhteen lauseeseen
- lukija – kenelle kirjoitetaan ja mitä hänestä tiedetään?
- miksi – mihin jutun kirjoittamisella pyritään?
Lopuksi Paasio esitteli verkkotekstin neljä kulmakiveä: silmäiltävyys, luettavuus, käytettävyys ja vuorovaikutteisuus.

Silmäiltävyys tarkoittaa sitä, että jutusta pitää saada selvää muutenkin kuin kahlaamalla se läpi ensimmäisestä sanasta viimeiseen.

Luettavuudella halutaan helpottaa kärsimättömän lukijan vaivoja; ei kiertelyä, vaan suoraan asiaan. Käytettävyys sisältää julkaisutekniset puolet: saako tekstistä selvää?

Onko sivuston rakenne helposti hahmotettavissa?

Viimeisenä tuli vuorovaikutteisuus, joka on verkkotekstin ainutlaatuisin ominaisuus. Lukijan ja kirjoittajan suhde kun on verkossa erilainen kuin perinteisissä joukkoviestimissä – viestit voivat liikkua molempiin suuntiin.


Olli Sulopuisto
Juttu on julkaistu alunperin TJAT! -sivustolla