Myös Etelä-Suomen Sanomat tarjoaa uutta freesopimusta 13.6.2008
Etelä-Suomen Sanomat tarjoaa freelancereille uutta freesopimusta.
Sopimuksessa on ostajina mainittu ESS:n lisäksi Esan Kirjapaino Oy, Itä-Häme ja ess.fi -verkkotoimitus.
Sopimuksen mukaan tekijänoikeudet aineistoon kuuluvat yksiselitteisesti Esa Kirjapaino Oy:lle. Kirjaus laajentaa liittojen freesopimuksen (VKL-SJL freelance-tehtävien toimitus- ja myyntiehdot) mukaista luovutusta, joka mahdollistaa tiedotusvälineen oman jatkuvan käytön, mutta yksittäisen freen juttua ei voi kierrättää vaikkapa konsernin eri lehdissä. Liittojen sopimusta laajemmat oikeudet taas pitäisi ottaa huomioon palkkiota korottavasti. Muiden kuin tekijänoikeusehdon osalta ESS:n sopimuksessa viitataan suoraan liittojen freesopimukseen.
Liitosta on oltu yhteydessä Etelä-Suomen Sanomien vastaavaan päätoimittajaan Heikki Hakalaan. Hänen mukaansa uuden sopimuksen taustalla on aikaisempi kirjava käytäntö, jota nyt halutaan selkeyttää. Keskeinen päämäärä on mahdollistaa aineiston käyttö jatkossa verkkolehdessä. Lisäksi Itä-Häme voi satunnaisesti käyttää ESS:n materiaalia. Edelleenluovutusta sopimus ei mahdollista, joten freen aineistoa ei myydä eikä ole tarvekaan myydä muille lehtiyrityksille. Hinnoittelussa ei ole tehty korotuksia kautta linjan. Kuitenkin freelancerin palkkiota voidaan tarkistaa ylöspäin, jos hänen töitään käytetään säännöllisesti esimerkiksi Itä-Hämeessä. Taannehtivasti tekijänoikeuksiin ei olla puuttumassa. Freen oma käyttö ei edelleenkään ole mahdollista, ellei sellaisesta ole erikseen sovittu. Yleensä aineiston myyntiin vaikkapa aikakauslehtiin on suhtauduttu kielteisesti, mutta kirjaprojekteihin vanhoja juttuja ja kuvia on voinut käyttää.
Sopimuksen myötä myös palkkioiden maksatus muuttuu. Jatkossa se tapahtuu "jokaisen kuukauden 23 pv. kuukauden 10:een päivään toimitetun julkaistujen juttujen listan pohjalta". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että free voi joutua odottamaan maksua yli kuukauden jutun tekemisestä. Lehden mukaan maksuaikapidennyksiä ei olla tietoisesti haettu.
Jotain muutoksia sopimukseen free voi saada neuvottelemalla. Tekijänoikeusehto on olennainen, ja freesuhde voi päättyä, jos sopimusta ei allekirjoita. Tämäkin kyllä riippuu taas freestä.
Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL