Tulokas esittää työsuhdetekijänoikeutta 13.6.2008
Oikeusneuvos Mikko Tulokas ehdottaa keskiviikkona julkistetussa raportissaan, että työsuuhteessa syntyneiden teosten tekijänoikeudet siirrettäisiin työnantajille.
Hallitus asetti marraskuussa Tulokkaan selvittämään, tulisiko tekijänoikeuslakia muuttaa.
Tulokas esittää, että tekijänoikeus siirtyisi työnantajalle, jos teoksen luominen on kuulunut työntekijän tavanomaiseen työhön eikä tekijänoikeuksista ole erikseen muuta sovittu eikä muuta johdu alan vakiintuneesta käytännöstä. Ehdotus ei vaikuttaisi esimerkiksi freelancereihin, muusikoihin, säveltäjiin, kirjailijoihin, taitelijoihin tai konsultteihin. Jos työsuhdetekijänoikeus toteutuu, freelancereiden olisi kuitenkin entistä vaikeampaa puolustaa oikeuksiaan tai vaatia laajemmista oikeuksista korkeampaa korvausta.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on jo ehtinyt ottaa kantaa Tulokkaan esitykseen. Työnantajien mielestä Tulokkaan ehdotus on oikeansuuntainen, mutta on huolissaan, että ehdotus ei ole riittävän yksiselitteinen.
EK:n mielestä tekijänoikeuslakiin tarvitaan selkeä työnantajaolettama, joka koskee taloudellisia tekijänoikeuksia.
Tutustu Tulokkaan selvitykseen.