Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Kiinassa pidätettiin jälleen suomalaisia journalisteja 19.5.2008

Suomen Journalistiliitto tuomitsee jyrkästi YLEn toimittajan ja kuvaajan sekä tulkin ja haastateltavan pidättämisen Kiinassa.

YLEn ulkomaantoimittaja Pirkko Pöntinen ja kuvaaja Mika Mattila pidätettiin työnsä vuoksi Kiinassa perjantaiaamuna. He olivat Ylen mukaan Henanin maakunnassa tekemässä olympialaislähetyksiä varten henkilökuvaa kiinalaisesta rakennusmiehestä, joka on ollut kisarakennustöissä Pekingissä.

Myös rakennusmies, hänen lankonsa ja tulkki pidätettiin. Pidätetyt vapautettiin myöhemmin päivällä.

- Onhan se täysin käsittämätöntä, että täysin tavanomaisessa haastattelussa pidätetään sekä haastattelija, haastateltava että tulkki, puuskahtaa Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

Kiinan viranmaiset sanovat toimittajien olleen ulkomaalaisilta kielletyllä alueella. Perusteluja kiellolle ei ole kerrottu.

- Olympiakisojen oli tarkoitus lisätä sananvapautta ja ihmisoikeuksien kunnioitusta Kiinassa, nyt on käynyt päinvastoin, toteaa Nieminen.

Niemisen mukaan kansainvälisen yhteisön on oltava tiukkana heikentyvän tilanteen edessä.

- Edellisen Katri Makkosen taannoisen pidätyksen yhteydessä Suomi kutsui Kiinan suurlähettilään viralliseen puhutteluun. Nyt sama on toisettava vielä jyrkemmin sanankääntein. Samoin Suomen Pekingin-lähettilään pitää esittää protesti Kiinan ulkoministeriöön, vaatii Nieminen.

- Lubljanassa päättyy tänään EU:n ja Kiinan ihmisoikeusdialogi, jossa sananvapausasiat ovat esillä. Myös siellä asian ehtisi vielä ottaa esille.

(www.journalsitiliitto.fi)

Katso tuoreimmat »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »