Kuvaajat kritisoivat Talentumin palkkioita 24.8.2004
Talentumin palkkiot kuohuttivat free-valokuvaajille järjestetyssä koulutustilaisuudessa. "Vaikka freen täytyy antaa nyt kuvat jatkuvilla käyttöoikeuksilla, palkkiot eivät ole nousseet paljoa, jos ollenkaan", free-kuvaaja Soile Kallio kertoi.
Talentum oli kutsunut free-valokuvaajat ja ostavat toimittajat yhteiseen koulutustilaisuuteen 13. elokuuta.
Koulutus oli osa Suomen Journalistiliiton ja Viestintätyönantajien yhteistä ABC-hanketta, jossa eri lehtitalojen ostavat toimittajat ja freet opiskelevat yhdessä toimitus- ja myyntiehtosopimuksen saloja.
Talentumin kokoustilassa nähtiin ilahduttavan monta ostavaa toimittajaa ja päällikköä. Free-kuvaajia oli paikalla lähes yhtä monta, joten pääluku nousi 50 henkeen, ja istumapaikat olivat kortilla.
Hyvin menee
Kustannusjohtaja Jarmo Rosenberg kertoi, että mediatalolla menee nyt hyvin. Talentum Media julkaisee yhtätoista lehteä niihin liittyvine verkkosivustoineen. Lisäksi Talentum tuottaa muunmuassa rekrytointipalveluita, kirjankustannusta, verkkotoiminnan suunnittelua, mainoselokuva-ja televisio-ohjelmatuotantoa.
Lehtipuolella lukijamäärät ovat kasvussa, liikevaihto kasvussa, ja ensimmäisen vuosineljänneksen liikevoitto parani 50 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan verrattuna. Uudet tuotteet, A-lehdiltä ostettu Fakta ja Arvopaperimedioilta Talentumille päätynyt Arvopaperi-lehti ovat kasvattaneet ilmoitusmyyntiään ja tilaajakantaansa.
Rosenberg kertoi, että erikoislehtipuolta ollaan tulevaisuudessa kasvattamassa, joten freelancereille on jatkossakin töitä tarjolla. Avustajabudjetin suuruudesta ja sen tulevasta kehityksestä ei kuitenkaan saatu lukuja.
VTA:n edustaja työehtopäällikkö Anne Jumpposen toi työnantajapuolen terveiset tilaisuuteen. "Vaikka työsopimukset eivät freelanceria koskekaan, on tärkeää että liitot voivat tehdä free-sopimuksen ja yhteisten sopimusmallien parissa yhteistyötä", Jumpponen kertoi.
Tarkoitus on, että sopimuspohjat tulevat apuun, kun free ja ostaja eivät ole muuta sopineet. "Jos joudutte jotakin sopimaan, voitte katsoa mallia liittojen yhteisestä ABC-oppaasta. Opas neuvoo, mistä pitää sopia ja mitä tehdä, kun tulee ongelmia."
Laajemmat oikeudet, korkeampi hinta
Journalistiliiton free-asiamies Petri Savolainen kertasi Talentumin ja Journalistiliiton freeyhteistyön historiaa. Vuonna 1999 Talentum vaati freelancereilta kaikkia taloudellisia oikeuksia, ja freelancerit vastasivat avustajaboikotilla. Neuvottelujen jälkeen Talentumin freet saivat uuden sopimusmallin, jossa todetaan että laajemmista käyttöoikeuksisa maksetaan korkeampi hinta.
Journalistiliittoa tarvittiin jälleen neuvotteluapuun tänä keväänä, kun Talentum vaati uudessa sopimusmallissa kuvaajilta vapaata käyttöoikeutta. Lisäksi riideltiin kuvapalkkioista. Esimerkiksi Talouselämä lanseerasi Talentumin yksipuolisen sopimusesityksen yhteydessä joulukuussa 2003 oman free-hinnaston, jossa todettiin, että lehti ostaa vastedes freelancereiltaan raakatiedoston eikä edellytä kuvien digitaalista käsittelyä. Uusi sopimus saatiin aikaiseksi keväällä 2004.
Palkkiot laskussa
Sopimuksesta huolimatta akuutiksi ongelmaksi ovat nousseet kuvaajapalkkiot parissa Talentumin lehdessä. Viisi vuotta sitten aineistoa käytettiin suppeammin kuin nyt, eli palkkioiden olisi pitänyt nousta. Free-kuvaajat ihmettelivätkin, miten on mahdollista että palkkiot ovat laskeneet joissakin Talentumin lehdissä jopa 30%, vaikka kuvat myydään laajemmilla oikeuksilla.
Lisäksi kuvankäsittely on siirtynyt yhä enemmän freen tehtäväksi, vaikka Talentum viestittääkin, ettei freen tarvitse kuvaa muokata. Uusi tekniikka on pakottanut kuvaajat investoimaan uusiin laitteisiin.
"Keikalta tultua free lataa kuvat uudelle tietokoneelle (3000 €), sillä vanha ei jaksanut pyörittää suuria kuvatiedostoja. Koska käyttöön on otettu raakatiedosto-materiaaali, on free hankkinut photoshop8-ohjelman (900 €). Jotta free saa käsityksen tästä digistä, on hän ostanut oppimateriaalia, käynyt pari kurssia, tarjonut asiaa enemmän tietävälle tuttavalle opastuksesta pari illallista. Talouselämä säästää siirrettyään aiemmin reprografille kuuluvia tehtäviä freelle", totesi valokuvaaja Soile Kallio puheenvuorossaan.
Muutama päätoimittaja oli yhä sitä mieltä, että freet tekevät turhaa työtä. Kuvia ei haluta enää käsiteltynä. Näin palkkioitakin voidaan laskea.
Tästähän yleisössä kohina repesi. Kuvaajat kyselivät laadun perään, ostajat korostivat kuvaajien tekevän turhaa käsittelytyötä, jota reprograafi joutuu sitten poistamaan ja uudelleenmuokkaamaan. Kuka kantaa vastuun siitä, että kuvaajan tekemät tarkoitukselliset muokkaukset eivät toistu painettuna? Hartaasti pohdittiin myös sitä, mistä alkaa käsittelemisen raja. Miten raaka on oikein raakaversio? Tilaataanko toimittajaltakin vain jutturunko, ei valmista juttua?
Ostavat toimittajat korostivat, että he haluavat sopia kuvapalkkioista niin, ettei jokaisen freen kanssa tarvitse erikseen neuvotella laskutuksen perusteita. "Eihän toimittajankaan kanssa ole niin, että väliotsikoista,leipätekstistä ja kuvateksteistä sovitaan erilliset hinnat", Talouselämä-lehden päätoimittaja Pekka Seppänen vertasi puolustaessaan lehden palkkiolistaa.
"Kokonaispalkkio on se, joka ratkaisee", huomautti tähän free-kuvaaja Tanja Mikkonen.
Lopulta keskustelu kuumeni siihen pisteeseen, että ostavalta puolelta kuultiin klassiset kommentit: "Me käytetään niitä, jotka suostuvat yhteistyöhön näillä ehdoilla" ja "eri ihmiset saa eri palkkioita. Osaamisesta maksetaan." Eli suomennettuna: ota tai jätä. Jos et saa tarpeeksi palkkioita, olet siis huono kuvaaja.
Palkkiokeskustelussa kävi myös ilmi, että eri lehdillä on erilainen palkkiolinja. Joissakin Talentumin lehdissä asoista saadaan sovittua molempien osapuolien mielestä ihan hyvin.
Kun valokuvaaja Soile Kallio vielä lopuksi kysyi, onko Talentumin palkkiotaulukko voimassa, vastausta ei kuulunut.
Olikin kustannusjohtajan tehtävä vetää tilaisuuden tunnelmat yhteen. "Hienoa tässä keskustelussa on se, että laatu on meidän kaikkien yhteisenä tavoitteena. Hinnoittelun perusteet on saatava yhtenäiseksi, vaikka ammatinharjoittajat neuvottelevatkin palkkioistaan itse."
Talentumin puolella on halua neuvotella asioista sovussa.
"Keskustelu osoitti, että käsittelyä tarvitaan yhä", totesi free-asiamies Savolainen. "Näyttää kuitenkin siltä, ettei siitä haluta maksaa."
Liitto seuraa tilannetta.
AK