Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Järjestö- ja ammattilehdet esimerkillisiä toimeksiantajia 28.4.2008

Järjestöjen julkaisemat ammatti- ja erikoislehdet veivät kärkisijat
Freet-lehden nettiäänestyksessä, jossa haettiin esimerkillistä toimeksiantajaa.

Puolileikkimielisessä kisassa annettiin ääniä kaikkiaan parille tusinalle lehdelle, joista vapaiden toimittajien suosikeiksi erottautui kolme julkaisua. Tasaväkisessä kisassa ei julkisteta yhtä voittajaa, vaan Freet-lehti haluaa nostaa esiin hyvinä ostajina lehdet: Avain (MS-liitto), Opettaja (OAJ) ja Sydän (Sydänliitto).

Pelkkä kannatusäänien määrä ei ratkaissut valintaa, vaan koolla oli myös merkitystä. Kriteereinä olivat mm. lehtien levikki ja ennen kaikkea perustelut. Friikut pitivät järjestölehtiä hyvinä yhteistyökumppaneina, sillä ne eivät ole umpikonseptoituneita ja juttuideat sopivat siksi väljemmin kuin muihin lehtiin.

Esittelyssä kolmen kärki

AVAIN / Saija Suominen

Suomen MS-liitto

Levikki 10 144, numeroita vuodessa 7.

Freelancerien perusteluja:


- Jos tähän leikkimieliseen äänestykseen lähden mukaan alun epäröinnistä
huolimatta annan ääneni ehdottomasti Avain-lehden Saija Suomiselle. Hän todellakin kohtelee free-toimittajaa niin miellyttävästi, että tuolilta meinaa tipahtaa. Hän on innostava ja arvostava ja hänen kanssaan asioimisen jälkeen on pitkän aikaa hyvä mieli.

- Briiffaukset ovat huolellisia ja niihin on voinut palata/puuttua. Olen lähettänyt myös keskeneräisiä juttuja Saijalle, kun olen toivonut apua. Kimppa-aivoriihi on ollut hyödyllistä ja suma päässä on auennut. Palautetta on tullut. Palkkiotkin ookoo.

- Monta mukavaa ja reilua toimeksiantajaa tulee mieleen, mutta parhaat briiffit ja "mukana eläminen" ovat tulleet Avain-lehden Saija Suomiselta.

- Suominen selvästi ymmärtää freetoimittajien merkityksen lehdelle. Saija on aktiivinen (soittaa, meilaa, ideoi), antaa hyvät briiffit, seuraa jutun etenemistä, on valmis auttamaan ja keskustelemaan näkökulmista ja antaa myös rakentavaa palautetta. Ei niuhota turhista ja maksaa suositusten mukaan. Olisin valmis tekemään töitä Avain-lehdelle ilman hyviä palkkioitakin, sillä tällaisten toimeksiantajien kanssa työskentelystä tulee hyvä mieli ja motivaatio pysyy korkealla.


Toimitussihteeri Saija Suominen Avain-lehti, kommenttinne valinnastanne esimerkilliseksi työnantajaksi?

- Hieno yllätys arkisen puurtamisen keskelle! Oikeastaan aika hämmästyttävää, koska olemme pieni erikoisaikakauslehti. Olisi hienoa kuulla Avainta äänestäneiden perustelut. Liian harvoin me tilaajat, ediittorit, keräämme palautetta omasta työstämme, vaikka lehti syntyy yhteistyönä. Arvostan tätä tunnustusta, mutta oman ja lehden kehittymisen kannalta toivon, että osaan pitää kanavat auki myös kriittiselle palautteelle.

Mikä on haastavinta free-työn ostamisessa?

- Ehkä tärkein haaste on tehdä yhteistyötä, joka perustuu suunnitteluun ja editoivaan työtapaan. Jokaisessa "työsuhteessa" tapa pitää räätälöidä yksilökohtaisesti. Lisäksi on varmistuttava, että freelancerilla on samansuuntainen käsitys lehden tavoitteista, lukijoista, konseptista ja talon tyylistä. Jos tätä ei ole, ediittorin on syytä katsoa peiliin.

- Jutun briiffaus ja tekstin editointi ovat aina isoja haasteita, eikä vain free-työtä tilattaessa. Ei riitä, että juttuidea yritetään puristaa tarkaksi premissiksi. Parhaimmillaan aihetta jalostetaan yhteistyössä kirjoittajan kanssa. Ediittorilla on silti vastuu täsmällisestä juttutilauksesta, mutta yhdessä pohtien aihe usein syvenee paremmaksi ideaksi. Uskoisin tämän työtavan lisäävän myös kirjoittajan motivaatiota.

- Editoinnin yksi tavoite on tukea kirjoittajaa, auttaa häntä oman äänen vahvistamisessa. Keskeneräisestä tekstistä keskusteleminen on siis hyve. Tämän työtavan juurruttaminen on haaste meille kaikille. Kyse on tekstiin sukeltamisesta, sen yhteisestä kehittämisestä ja meidän kuninkaamme, lukijan, palvelemisesta. Siitä meillä kaikilla on oma vastuumme. Itsekin vasta harjoittelen tämän työtavan vahvistamista vuoden mittaisen editointikurssin jälkeen. Läimäytän pepulle niitä ediittoreita tai toimittajia, jotka tyrmäävät menetelmän aikapulaan vedoten. Tekstin analysointi ja kommentointi yhdessä antaa molemmille osapuolille varmuutta, ideoita ja kehittymisen kanavan. Ediittorin työtaakka pienenee prosessin loppupäässä, eikä kirjoittajalle tule ikäviä yllätyksiä.

Onko lehdellänne joku linja freelance-työn käytössä ja kuinka paljon käytätte freelancereita?

- Pienessä toimituksessa free-työn merkitys korostuu, kun halutaan kehittää lehden laatua. Tähän Avaimessa on tietoisesti pyritty, vaikka tavoite ei olekaan hävittää ns. ammattinsa tai kokemustietonsa perusteella kirjoittavien ääntä lehdestä. Kyse on tasapainosta. Etenkin teemakohtaiset
jutut vaativat usein isompaa paneutumista ja sitä myöten journalistista ammattitaitoa. Toisaalta resurssit asettavat omat rajansa, mutta ainakaan vielä ne eivät ole kahlinneet ammattityön teettämistä.

Mitä ominaisuuksia toivotte on hyvältä freelancerilta?
- Editointiin viitaten tämä on kysymys, joka pitäisi kääntää myös toisinpäin: mitä ominaisuuksia freelancer toivoo hyvältä ediittorilta, toimitussihteeriltä? Vastaan siis vain yhdeltä kantilta, vaikka kokonaisuus on vähintäänkin kahden kauppa. Minulla on ollut ilo tehdä töitä todellisten ammattilaisten kanssa. Heillä on erilaisia ominaisuuksia, jotka tekevät heistä hyviä eri tavoin. Keskeisiä asioita kaikilla on varmastikin oma-aloitteisuus, vuorovaikutustaidot, tarkkuus, täsmälliset toimitusajat, kyky kyseenalaistaa, palava halu kirjoittaa sekä tulkita elämää. Vaikka oma-aloitteisuus on hyve, sovitusta poikkeaminen vaatii aina keskustelua.

Mitä mieltä olette palkkiosuosituksista?
- Palkkiosuositukset ovat freelancereiden kannalta tärkeitä. Olen itsekin nähnyt toisissa medioissa, miten hyvää toimitustyötä yritetään polkea. Palkkioasia on minusta kuitenkin väistämättä tapauskohtaisesti ratkaistava asia. Joskus lyhytkin juttu on voinut vaatia valtavasti taustatyötä, ja siitä pitää uskaltaa keskustella tilaajan kanssa. Pääasia on, että palkkioiden maksamisen perusteet ovat selvät molemmille osapuolille. Toki pienen ja resursseiltaan rajallisen toimituksen näkökulmasta rahaa joutuu väistämättä koko ajan ajattelemaan. Hyvästä työstä korvauksen pitää olla kuitenkin oikea.


OPETTAJA / Annu Somppi

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Levikki 94 978, numeroita vuodessa 52.

Freelancereiden perusteluja:


- Finalisteista ainoa kokemus on Opettajasta, joka on kyllä tittelin arvoinen. Annu Sompilla on kypsää suhteellisuudentajua, mutta koko lehti osaa hyödyntää freelancerin luovia resursseja.

- Annua on aina helppo lähestyä, hän vastaa meileihin ja soittopyyntöihin säällisessä ajassa, maksaa asiallisesti, briiffaa riittävästi, mutta antaa toisaalta vapaat kädet, hoitaa palkkiolaskut omalta osaltaan pikaisesti eteenpäin ja käy konttorin puolella patistelemassa, jos freekorttilaiselle ei ole maksettu ajoissa.

- Välillä juttuideani on mennyt läpi, välillä ei, mutta perustelut ovat olleet asialliset. Annun kanssa on tosi miellyttävää asioida. On myös hauska nähdä, että muitakin hienoja toimeksiantajia on. Heidänkin on hyvä tietää, että heitä arvostetaan. On niitä toisenlaisiakin toimeksiantajia. Heidän kanssaan kuluu energiaa tylystä kohtelusta toipumiseen. Se on pois ideoinnilta ja uusiin juttuihin tarttumiselta. Hyvä kaikki hyvät fiksut toimeksiantajat!

- Äänestän esimerkilliseksi toimeksiantajaksi Opettajan Annu Somppia, jonka kanssa yhteistyö sujuu ripeästi, asiallisesti ja kaiken puolin hyvässä hengessä. Palkkiot myös OK- järjestölehtitasoa ja laskut maksetaan ajallaan.

Toimituspäällikkö Annu Somppi, Opettaja-lehti, kommenttinne valinnastanne esimerkilliseksi työnantajaksi?

- Kiitän nöyrästi kunniasta. Olen aika lailla yllättynyt, että toimittajat
pitävät meikäläistä tällaisessa arvossa. Koen olevani lähinnä liero, koska joudun torjumaan juttutarjouksista kolme neljäsosaa ellen enemmänkin. Koetan kuitenkin torjua miellyttävästi ja jättää aina jatkomahdollisuudet auki, koska eihän sitä tiedä milloin joutuu turvautumaan freen apuun.

Koetan myös vastata tarjouksiin välittömästi. Minusta olisi kurjaa, jos oma
juttutarjoukseni roikkuisi viikkoja tyhjän panttina. Usein myös kehotan tarjoamaan ideaa johonkin muuhun mediaan ellen itse pysty tilaamaan. Ideat sinällään eivät ole huonoja, ajankohta tai lehti voivat olla väärät.

Mikä on haastavinta free-työn ostamisessa?
- Opettajan lukijat ovat akateemisesti koulutettuja opetus- ja kasvatusalan
ammattilaisia. He odottavat lehdeltään korkeatasoista sisältöä. Tunnen hyvin
vakituiset avustajamme, joten osaan kohdistaa juttutilaukset kunkin taitojen
ja kiinnostuksen mukaan. Samalla tavalla tutut freet tietävät, mitä haluamme
ja osaavat räätälöidä tarjouksensa. Hankaluus on se, että järjestölehdessä
pitää olla mukana myös ripaus edunvalvontaa. Näkökulmasta joudun usein neuvottelemaan.

Onko lehdellänne joku linja freelance-työn käytössä ja kuinka paljon käytätte freelancereita?

- Opettajalla on kohtuullisen kokoinen ja asiansa osaava oma toimitus, joka
tekee pääjutut etukäteissuunnitelman mukaan. Freet täydentävät tarjontaa. Meillä on kattava toimittaja- ja kuvaajaverkko eri puolilla maata. Monesti on helpompi lähettää paikallinen free-toimittaja esimerkiksi Pohjois-Suomen keikalle. Teemme myös kaksi kertaa vuodessa isot Retkioppaat, joissa
maakuntien free-toimittajien asiantuntemus on ensi arvoisen tärkeää. Freet tekevät reippaan kolmanneksen jutuistamme.

Mitä ominaisuuksia toivotte on hyvältä freelancerilta?

- Toivon, että uusi free-toimittaja ennen ensimäistä yhteydenottoaan lukisi
Opettajaa ja katsoisi millaisia juttuja/kuvia meillä on ja miten
kirjoitamme. Monesti saan juttutarjouksia, jotka eivät ollenkaan istu
meille. Toivoisin, että toimittaja olisi perillä opetus- ja koulutusasioista, olisi nopea ja lennokas kirjoittaja ja jättäisi juttunsa aikataulun mukaan fiilatussa muodossa otsikosta kuvateksteihin asti.

Mitä mieltä olette palkkiosuosituksista?

- Minusta palkkiot ovat kohtalaisen asialliset. Hyvä free-toimittaja on
palkkionsa arvoinen.


SYDÄN / Merja Kytömäki

Suomen Sydänliitto

Levikki: 83 817, numeroita vuodessa 5


Freelancerien perusteluja:

- Ehdotan parhaaksi toimeksiantajaksi Sydän-lehden päätoimittaja Marja Kytömäkeä: antaa selkeät raamit mutta niiden sisällä täyden vapauden, luottaa kirjoittajan ammattitaitoon ja omaan ajatteluun eikä korosta omaa asemaansa, vaan on luonnollisen ystävällinen, vaatimaton ja helposti
lähestyttävä henkilö.

- Kannatan lämpimästi Marja Kytömäen palkitsemista hyvänä ostajana/toimeksiantajana: hän jättää tosiaan tilaa freen ammattitaidolle,
ohjeistaa asiallisesti ja on lämmin ja kannustava yhteistyökumppani.
- Paitsi että on ammattitaitoinen, myös erittäin miellyttävä ja hieno
ihminen.

Päätoimittaja Merja Kytömäki Sydän-lehti, kommenttinne valinnastanne esimerkilliseksi työnantajaksi?

- Olipa yllättävä viesti! Olen hämmentynyt. Kiitos huomionosoituksesta. Muutaman kerran vuodessa ilmestyvän järjestölehden tekijänä en koe itseäni työnantajaksi, esimerkilliseksi sitäkin vähemmän. Hienolta tietenkin tuntuu, että free-toimittajat kokevat yhteistyön Sydän-lehden kanssa toimivaksi, vaikka itse poden lähes jatkuvasti huonoa omatuntoa riittämättömästä
yhteydenpidosta omiin avustajiini.

Mikä on haastavinta free-työn ostamisessa?
- Sydämen oma toimitus on pieni, joten työllistämme jatkuvasti freelancer-toimittajia, -kuvaajia ja -kuvittajia. Järjestölehden niukka budjetti asettaa kuitenkin rajat ostoille. Tasapainoilen koko ajan sen välillä, ostaisinko useamman jutun halvemmalla vai vähemmän työläämpiä
kokeneiden toimittajien juttuja. Sydän ilmestyy suhteellisen harvoin. Saan
paljon hyviä juttuideoita, joista pystyn ostamaan vain pienen osan.

Onko lehdellänne joku linja freelance-työn käytössä ja kuinka paljon
käytätte freelancereita?

- Sydän on viisi kertaa vuodessa ilmestyvä 64-sivuinen lehti. Arvioin, että noin puolet lehden toimituksellisesta sisällöstä ostetaan järjestön ulkopuolelta, eli yhdessä Sydän-lehdessä on toistakymmentä freelancerin juttua. Sydän-lehdellä on suhteellisen vakiintunut noin kymmenen avustajan joukko kokeneita toimittajia, jotka hallitsevat oman erikoisalueensa ja
tuntevat Sydämen toimituspolitiikan ja myös Sydänliiton arvomaailman, mikä on järjestölehdessä ehdottoman tärkeää. Vakituisen avustajakunnan ohella
ostan mielelläni jonkin verran juttuja avustajilta eri puolilta maata.

Mitä ominaisuuksia toivotte on hyvältä freelancerilta?
- Olen ilahtunut aina, kun saan jutun uudelta avustajalta, joka on tutustunut Sydämeen etukäteen. Sellainen avustajan juttuidea tuntuu aina tuoreelta eikä ilmeiseltä tyyliin "Ajattelin haastatella sydänpotilasta". Juttu tulee toimitukseen ajoissa, on sovitun mittainen ja on myös muodoltaan Sydän-lehdelle tehty. Silloin palautteessakin voi keskittyä sisältöön
sitaattikäytäntöjen sijaan. Lehteen etukäteen tutustuminen on verkkoaikaan
suhteellisen vaivatonta. Sydän on ilmestynyt vuoden myös verkkolehtenä.


Mitä mieltä olette palkkiosuosituksista?
- Aikanaan itse free-toimittajana olin tyytyväinen suosituksista. On hyvä,
että myös uusilla free-toimittajilla on käsitys siitä, mistä ja mitä voi
laskuttaa. Jutun pituus ei ole kaikki kaikessa, ei myöskään jutun tekemiseen
käytetty aika.

Markku Niiniluoto

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »