Kun työ ja liike eivät kohtaa Ay 26.2.2008

Nokia-tune kajahtaa, nainen kaivaa vaivautuneena kännykän käsilaukustaan. Bussin apaattinen hiljaisuus rikkoutuu ja kanssamatkustajat kuuntelevat tiukkaa työpalaveria. "Hei olen kohta kotona, palataan asiaan hetken kuluttua." Kello on seitsemän illalla ja naisen jaloissa tönöttää kaksi suurta ruokakassia, joiden sisältö kielii, että kotona odotetaan.

Kun nainen pääsee kotiin, laittaako hän ensin ruokaa ja soittaa sitten vai puhuu vihanneksia pilkkoessaan. Tarkistaako hän vielä ennen nukkumaan menoaan sähköpostit?

Vaatteista päätellen nainen kuuluu työelämän menestyjiin. Hänellä ei ole työaikaa – aina tavoitettavissa. Jos hän ei ole yrittäjä, miten kalliisti tai halvalla hän onkaan myynyt aikansa työnantajalle.

Modernissa yhteiskunnassa murretaan työn ja vapaa-ajan rajaa. Moni kokonaispalkkauksella työskentelevä pitää hienona, ettei ole kellokorttia. Tosiasiassa se olisi turva, ja erityisesti niille, jotka tekevät työtään antaumuksella unohtaen, että elämässä on muutakin kuin työ.

Viime vuosisadan alussa Juurakon Huldat ja Koskelan Akselit taistelivat verissä päin, jotta ihmisillä oli säälliset työolosuhteet olit sitten torppari tai piika. Meidän sukupolvemme on rähmällään kapitalismin ihanuuden edessä. Jokainenhan on oman onnensa seppä ja meillä on vapaus valita.

Kaikista surkeimmassa asemassa työelämässä ovat nykyajan torpparit, pienet yhden tai kahden hengen alihankintayritykset, joilla on vain yksi ostaja. Tällaisia yrittäjiä on media-alalla paljon.

Pienyrittäjän kohtalona on, että hän saa yhdellä eurolla vähemmän sosiaaliturvaa kuin palkansaaja. Kun ostaja dumppaa hinnat alas, yrittäjä tinkii omasta sosiaaliturvastaan. Hän ei myönnä vanhenevansa tai sairastuvansa.

Yrittäjiä on moneen lähtöön, ja jotkut tahtomattaan, kuten osa toimittajista tai apurahatutkijat, jotka tulkitaan viimeistään työvoimatoimistossa yrittäjiksi.

Pienyrittäjät ja pätkätyöläiset tekevät tämän yhteiskunnan töistä ison siivun, mutta verorahoilleen heidän on lähes mahdotonta saada vastinetta – sosiaaliturvan suhteen he ovat muukalaisia.

Ammattiyhdistysliike keskittyy hoitamaan vakinaisessa työsuhteessa olevien asioita, mutta pätkittynyt työ on tullut jäädäkseen ja suoritepohjainen työ lisääntyy, kun iso yrittäjä siirtää kausivaihteluiden riskin pienyrittäjille.

Olen muutaman vuoden ammattiyhdistysurallani huomannut, miten vanhanaikainen käsitys työstä ammattiyhdistysliikkeen päättäjillä on: työura on vakinainen, muuttumaton ja vuosikymmeniä kestävä. Näin oli vielä 70-luvulla. Nyt on paljon liikkuvaa, liikuteltavaa ja liittoihin kuulumatonta työvoimaa, jonka etuja ei kukaan aja, mutta joiden huokeus ja työehdottomuus vaikuttaa vakinaistenkin työhön.

Mielenkiintoista on nähdä koska ay-liike pystyy reagoimaan siihen, että työ on muuttunut. Ammattiyhdistysporukat puhuvat mielellään globalisaation vaikutuksesta. Vaikea on ymmärtää, mitä tekemistä globalisaatiolla on sen kanssa, että suomalainen myyjä tekee tahtomattaan vuosikaudet töitä kuuden tunnin pätkissä.

Meillä on yksi porukka, jonka työmailla on ollut aina erilaisia työntekijöitä. Rakennuksilla on ollut suurten talojen palkollisia, pienyrittäjiä, keskisuurten alihankkijoiden työntekijöitä sekä siirtotyöläisiä meiltä ja muualta. Työmailla on silti pystytty pitämään kohtuullisesti pelisäännöt. Raksamiehet eivät ole paljon piitanneet globalisaatiojorinoista, he ovat uskoneet, että itsekin voivat vaikuttaa työehtoihin pitämällä huolta, että kaikilla on samat säännöt ja että niitä noudatetaan.

Kaikista heikoimmassa asemassa pätkäläisinä näyttävät olevan yliopisto- ja mediamaailmassa työskentelevät. Luovan työntekijöillä palkkajärjestelytkin ovat luovia. Harvalla on kanttia vaatia oikeuksiaan, kun tekijöitä on paljon ja nöyriä työntekijöitäkin on saatavissa.

Olen ollut pitkään freelanceri, työelämän nomadi. Olen hämmentyneenä ottanut onnitteluja vastaan, että "lopulta pääsin töihin". Meitä paimentolaisen luonteella varustettuja työntekijöitä on paljon. Pätkätöissä tai vaihtuvissa töissä ei ole mitään vikaa, vaan siinä, että olet huonommin palkattu ja sosiaaliturvasi on heikompi kuin työsuhteisella.

Maikkarilla ja Ylellä on hieno Yhtyneet-sopimus, joka takaa freelle työsuhteisuuden palkkiolla töitä paiskiessa. Pitäkää siitä huolta. Se on myös aikapalkkaisille merkitykseltään paljon suurempi kuin he arvaavatkaan.

Tulin sattumalta mukaan ay-toimintaan, joka epätrendikkyydessään on osoittautunut mielenkiintoiseksi sekä hyvässä että pahassa. Paljon olen oppinut ja saanut ihmettelyn aihetta, ja erityisesti on hämmentänyt se, miten vähän ihmisiä nykyisin kiinnostaa työntekijöiden asioiden hoito, kun työntekijällä tuntuu olevan aikaisempaa vähemmän arvoa. Uskon kuitenkin, että kiinnostus politiikkaa ja ay-toimintaa kohtaan on lopultakin kasvamassa.

Kiitos yhteistyöstä. Jaksakaa työssänne, pitäkää itsestänne ja työkavereista huolta.

Anna-Liisa Haavikko
puheenjohtaja
Freelance-ammattiosasto FAO
a-l.haavikko@kolumbus.fi

Julkaistu Liiton Arkissa 1/08.