Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Turun Sanomien palkkio- ja sopimuskäytäntö vaihtelee osastoittain 8.2.2008

Sanomalehtien freekierros jatkui Turun Sanomiin 31.1.

Päätoimittaja Markku Salomaan ollessa sairaana tapaamiseen osallistuivat lehden johdon edustajina uutispäällikkö Veikko Valtonen ja aluepäällikkö Juhani Tala ja pääluottamusmies Erja Hyytiäinen sekä työehtoasiamies Petri Savolainen Journalistiliitosta.

Liiton ja freeyhdistyksen syksyisen palkkioselvityksen mukaan Turun Sanomat maksaa henkilöjutusta 100 euroa. Hintahaitari venyy kuitenkin aina 300 euroon asti.

Selittävänä tekijänä palkkioiden pienuuteen myös Turun Sanomissa vedotaan siihen, että pääosa freelancereista ei toimi ammattimaisesti. Lisäksi freetyön tekeminen voi olla polku lehden vakituiseksi, kesätoimittajuuden ja määräaikaisuuden kautta.

Palkkioiden kartoitusta Turun Sanomissa hankaloittaa se, ettei palkkioita seurata kootusti. Freelancereiden käytöstä ja palkkioista päätetään osastoittain. Samoin kuin Keskisuomalaisessa ja Kalevassa freelancereita käytetään erityisesti kulttuurissa ja urheilussa sekä liitteissä. Treffissä freelancereille maksetaan parempia palkkioita, jopa 300 euroa päivän työstä. Lisäksi Treffissä on yhtenäinen hinnasto - käytäntö on osoittautunut toimivaksi.

Freepalkkiot maksetaan laskutuslomakkeella kuukausittain samana päivänä kuin työsuhteisten palkat. Osa freelancereista laskuttaa myös omilla laskupohjilla. Koontilaskuissa ei ole tekijänoikeusehtoa. Kirjallisia freesopimuksia lehdessä ei juuri ole tehty. Valokuvaajat on ainoa ryhmä, joiden kanssa oikeuksista on sovittu, ja oikeuksien laajuus vaikuttaa työn hinnoitteluun. Juttuvaihdossa ei käytetä freelancereiden aineistoa.

Tapaamisen lopuksi todettiin yhdessä, että osastojen päälliköille ja freetyön ostajille olisi paikallaan järjestää kevään aikana tietoisku freeasioista.

Petri Savolainen
työehtoasiamies, SJL

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »