Suruviesti Tammisaaresta 10.8.2004

Suruviesti Tammisaaresta: Tutta nukkui pois.

Kun keväällä suunnittelin kesäistä venelomaa Suomen etelärannikolle, yksi kohde nousi ylitse muiden: Tammisaareessa on poikettava. Runebergit olisi mukava tavata pitkästä aikaa. Kymmenen vuotta sitten muutin Wieniin ja he pian sen jälkeen Tammisaareen. Yhteytemme on rajoittunut sähköpostiviesteihin ja puolin ja toisin esitettyihin kyläilykutsuihin.

Kuukautta ennen venereissuun lähtöä otin sähköpostitse yhteyttä Tuttaan kysyäkseni olisivatko he paikalla heinäkuun puolivälissä. Vastaus tuli heti seuraavana päivänä:

Hei! Kesämme on aika auki vielä, joskin kaikenlaisia suunnitelmia on. En osaa noista viikoista vielä sanoa. Ollaanko yhteydessä vähän lähempänä? No ja vaikka emme olisi täällä, Tammisaari on kyllä ihan nautittava ilmankin. Toivottavasti tulee vähän parempia säitä.Terv. Tutta

Hieman ihmettelin viestiä, joka oli aiemmin Tutalta saamiani harvasanaisempi ja suorastaan hieman torjuva. Eikö Tuttaa haluakaan tavata minua? Hän, ystäväni ja mentorini parinkymmenen vuoden takaa, jolloin free-osastossa ei vielä mentoritoiminnasta puhuttukaan. Tutta vain oli luonnostaan sellainen, ei pelkästään minulle vaan myös lukuisille muille aloitteleville freelancereille.

Heinäkuun 15. veneemme keula osoitti Tammisaareen. Kaupungin ilmestyessä horisonttiin päätin soittaa Tutalle.

- Äiti nukkui aamulla pois, kertoi puhelimeen vastannut tytär. Hetkessä tajusin mitä Tutta oli tarkoittanut auki olevilla kesäsuunnitelmilla. Sanallakaan hän ei sairaudestaan vihjannut, vaikka viestin kirjoittamisen aikaan hoidoista oli jo luovuttu.

Kristian kysyi saisiko hän tulla tapaamaan meitä, ilman Tuttaa. Seuraavana päivänä hän tuli, tyttärensä ja lankonsa saattelemana. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta - Tutan toive säiden paranemisesta oli toteutunut ja Tammisaari näyttäytyi kesäisessä kukoistuksessaan.


Vallankaappaus free-osastossa

Free-osaston nykyisessä hallituksessa olen ainoa jo Tutan puheenjohtajakaudella hallituksessa ollut. Välillä tosin olin toistakymmentä vuotta poissa.

Free-osaston jäsen minusta tuli jo 80-luvun alussa, mutta vasta vuosikymmenen loppupuolella aloin ymmärtää, että osaston oikeastaan pitäisi olla meitä jäseniään varten. Ne harvat kerrat, jolloin olin osaston silloista puheenjohtajaa kysymyksilläni vaivannut, olivat pikemmin saaneet ottamaan etäisyyttä. Saamani vastaanotto oli ylimielistä tytöttelyä, puheenjohtajan oman persoonan korostusta, joka sai nuoren toimittajan tuntemaan itsensä mitättömäksi ja taitamattomaksi.

Onneksi oli Tutta. Häneltä sai aloittelevakin free apua ja kannustusta. Vastaavia kokemuksia tuntui olevan myös muilla. Nurina ja napina osaston puheenjohtajaa vastaan alkoi pikkuhiljaa muotoutua kapinaliikkeeksi. Kuukausien taivuttelun jälkeen Tutta suostui asettumaan ehdolle uudeksi puheenjohtajaksi. Katajanokan kasinolla pidettyyn vuosikokoukseen saapui ennätysmäärä osanottajia – ylpeänä tunnustan olleeni masinoimassa junttajoukkoja paikalle.

Vallankaappaus oli veretön. Tutta valittiin uudeksi puheenjohtajaksi, ja osasto lähti ennennäkemättömään nousuun. Toiminta vilkastui ja sitä ulotettiin myös pääkaupunkiseudun ja jopa Suomen rajojen ulkopuolelle. Yhteistyö liiton ja sen jäsenyhdistysten kanssa parani ja ostavat kollegamme alkoivat pikkuhiljaa edes vähän paremmin ymmärtää freelancereiden tulonmuodostusta – siis sitä, ettei jutusta saatu palkkio suinkaan ole yhtä kuin palkka. Ensin on maksettava kulut päältä pois.

Tutan puheenjohtajuuden aikana syntyivät ensimmäiset freelancereiden lukupiirit, Free-luetteloa alettiin kehittää toimivaksi työmme markkinointivälineeksi, luotiin pohjaa pohjoismaiselle free-yhteistyölle, aloitettiin tietoiskut lehtitaloihin ja viranomaisiin sekä palloteltiin lukuisia muita ideoita, joista jotkut ovat sittemmin toteutuneet tai toteutumassa. Jopa yhdistykseksi muuttumista pohdittiin jo tuolloin.

Muistan Tutan innostavana ja inspiroivana puheenjohtajana, joka ei asettunut meidän nuorempien yläpuolelle vaan osasi myös kuunnella muita ja kannustaa kehittämään omia ideoitamme.

Osaston puheenjohtajana Tutta oli neljä vuotta ja ”koulutti” sinä aikana ainakin kaksi seuraajaansa. Freelancereiden etujen ajamista Tutta itse jatkoi muun muassa Euroopan Journalistifederaation (EFJ) Freelance-työryhmän puheenjohtajana viisi vuotta.

Pohjoismaisissa free-palavereissa Tuttaa muistetaan edelleen suurella kunnioituksella. Hän ei ollut freelancereiden esikuva ja emo ainoastaan meille 80-luvulla alalle tulleille suomalaisille vaan myös kollegoillemme naapurimaissa.


MARJA VALTONEN