Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Yhtyneiden Kuvalehtien laskupohja vasta viimesijainen 14.12.2007

Viime viikoina myös Yhtyneisiin Kuvalehtiin työskenteleviltä freelancereilta on tullut viestiä; yhtiön "uudesta" laskupohjasta, johon on kirjattu oletuksena kaikkien taloudellisten oikeuksien luovuttaminen.

Journalistiliitto on jo pari vuotta sitten keskustellut laskupohjasta yhtiön edustajien kanssa. Kritisoitavaa siinä on tekijänoikeuden luovutuksen laajuus - tuntuvasti ohi talon oman sopimuksen ehtojen. Tuolloin lopputulema oli, että laskumallia käytetään vain viimesijaisesti.

Jos siis free on allekirjoittanut Yhtyneiden freesopimuksen, sopinut tekijänoikeuksista muuten tai on vaikkapa omaan laskupohjaansa kirjannut muun tekijänoikeusehdon, mennään näiden mukaan. Vasta jos mitään ei ole muuten sovittu tai laskutettu, mentäisiin yhtiön laskupohjan ehdoilla.

Nyt laskupohja on pompannut esiin ainakin Vauhdin Maailmassa, KaksPlussassa ja Parnassossa. Liiton saaman Yhtyneiden vastauksen mukaan mitään linjamuutosta ei ole tapahtunut, vaan laskupohjan kirjaus on yhtiönkin mielestä vasta viimesijainen. Seuraavaksi yhtiön sisällä käydään asiasta keskustelua päätoimittajien kanssa, ja tämän jälkeen keskustelua jatketaan tarvittaessa liiton kanssa.

Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL
14.12.2007

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »