Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Valtuusto kokoontui Korpilammella: Tukea maahanmuuttajajournalisteille 26.11.2007

Suomen Journalistiliiton liittovaltuusto piti syyskokouksensa Espoon Korpilammella 21.-22.11. Tärkeimpinä asioina olivat toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2008.

Kokoukselle oli tehty myös kaksi aloitetta. Oma yhdistyksemme halusi parantaa maahanmuuttajajournalistien työmarkkina–asemaa. Perusteluissaan se mm. totesi, että maahanmuuttajien joukossa on toista sataa ammattijournalistia, joiden asema media–alan työmarkkinoilla on vuodesta toiseen pysynyt heikkona. Useimmat heistä ovat pitkään kärsineet vakavasta työn puutteesta.

Siksi SFJ esitti, että Journalistiliitto perustaisi erillisen hankkeen, jonka päämääränä on maahanmuuttajataustaisten ammattijournalistien työmarkkina–aseman parantaminen.

Liittohallitus tuki omassa lausunnossaan aloitettamme ja esitti määräaikaisen työryhmän perustamista asian selvittämiseksi. Valtuusto oli samalla kannalla. Työryhmän kokoonpanoksi tuli: Juhani Artto (pj), Adrian Soto, Linus Atarah, Eilina Gusatinskaja ja Levan Tvaltvadze.

Keskustelupalsta tulossa

SAL puolestaan halusi liiton perustavan www–sivuilleen jäsenille avoimen keskustelupalstan, jossa ”jäsenet voisivat kertoa mielipiteitään tai esittää kommenttejaan esimerkiksi sananvapaudesta, etiikasta, tes–neuvotteluista, mediapäivistä tai liiton asioista”. SAL:on mielestä keskustelupalsta niveltyisi mainiosti myös Liitto 10 –hankkeeseen ja liiton it–uudistukseen.

Kenelläkään ei ollut mitään vastaan tätäkään hanketta, mutta asian etenemistä jarruttaa juuri em. liiton it–uudistus. Liittohallituksen mukaan www–sivustoista on joka tapauksessa tarkoitus tehdä liiton järjestöviestinnän tärkein työkalu ja väline. Myös liittovaltuuston jo aiemmin päättämä sähköinen uutiskirje on tekniikkaa vailla valmis. Sen kannalta olennaiset jäsenrekisteri– ja sähköpostijärjestelmät valmistunevat vuodenvaihteeseen mennessä. Kokonaan valmis uusi MS Share Point –alusta lienee kesäkuussa 2008. Sen jälkeen päästäneen rakentamaan uutta ilmettä ja uusia toimintoja www–sivustoille.

Free–asiat näkyvästi esillä

Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2008 positiivista oli free–asioiden näkyvä esiinmarssi. Free–edunvalvontaa päätettiin tehostaa kasvattamalla järjestövalmiutta ja lisäämällä freelancereiden ja vakituisessa työsuhteessa työskentelevien välistä vuoropuhelua. Neuvottelut ja painostus free–työn ehtojen parantamiseksi kohdennetaan erityisesti hyvin kannattaviin, mutta polkupalkkioita maksaviin sanomalehtiin.

Vastedes liitto tähdentää myös kaikessa koulutuksessaan, erityisesti päällikkötoimittajien koulutuksessa, että freelancereita on kohdeltava tasavertaisesti työsuhteisten kanssa. Liitto myös selvittää työehtosopimuksen vähimmäismääräyksiä polkevan alihankinnan vaikutuksia edunvalvontaan erityisesti sanomalehdistössä, mutta myös YLE:ssä.

Ensi vuoden talousarviossa positiivista on mm. liiton koulutusmäärärahojen nostaminen 30 prosentilla ja tietysti free–jäsenen kannalta mieluisa yksityiskohta: jäsenmaksu säilyy ennallaan kuten myös ansionmenetyskorvaus, jota maksetaan liiton päätöksentekoon osallistuville freelancereille.

Journalisti–lehti tulilinjalla

Kokouksessa esitettiin myös varsin purevaa kritiikkiä Journalisti–lehden toimintatapoja kohtaan. Se vaan ei näyttänyt uppoavan päätoimittaja Johanna Korhoseen, joka näki asiat aivan toisenlaisessa valossa. Lehden ja järjestöväen näkemykset poikkeavat niin paljon toisistaan, että nyt ollaan väistämättä törmäyslinjalla.

Lauri Karvonen
Puheenjohtaja (SFJ)

Katso tuoreimmat »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »