Jokinen Euroopan freelancer-asiantuntijaryhmän johtoon 8.11.2007
SFJ:n hallituksen jäsen Heikki Jokinen on valittu Euroopan journalistiliitto EFJ:n freelancer-asiantuntijaryhmä Freg:n puheenjohtajaksi. Kausi kestää kolme vuotta.
Jokinen oli ryhmän yhteispuheenjohtaja myös nyt päättyneen kolmivuotiskauden yhdessä saksalaisen ay-juristi Michael Hirschlerin kanssa.
Jokinen on toinen suomalainen tällä paikalla, sillä vuoteen 2001 ryhmää puheenjohti SJL:n freelancer-osaston puheenjohtajanakin toiminut Tutta Runeberg.
EFJ kokoaa yli 30:n Euroopan maat journalistiliitot, joissa on yhteensä noin 280 000 jäsentä. Sillä on neljä asiantuntijaryhmää, Freg:n (Freelance Rights Expert Group) lisäksi työehtoasioihin keskittyvä Lareg (Labour Rights Expert Group) sekä tekijänoikeusasioita seuraava Areg (Authors Rights Expert Group) sekä radio- ja tv-työtä seuraava Breg (Broadcasting Expert Group).
Freg muokkaa EFJ:n freelancer-politiikkaa, seuraa eri maiden tapahtumia, vaihtaa kokemuksia, käynnistää freelancereiden oloihin liittyvää tutkimusta sekä järjestää seminaareja free-asioista. Se pyrkii myös vaikuttamaan erityisesti Euroopan Unionin päätöksentekoon freelancereita koskevissa asioissa.
EFJ:n freelancer sivut ovat täällä:
www.ifj-europe.org/default.asp?Issue=EFJfreelance&Language=EN.