Samassa veneessä ollaan 31.10.2007
” Sinähän et ole sitten enää yrittäjä”, lausahdukset olen kuullut viime aikoina monta kertaa, kun pääsin yllättämään itseni allekirjoittamalla toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. En ole koskaan ollutkaan yrittäjä vaan työsuhteinen, vaikka olen tehnyt palkkiolla töitä, kiitos Yhtyneet-sopimuksen.
Tällä prekariaatin aikakaudella ay-liike tuskin pystyisi samanlaista sopimusta synnyttämään media-alalle kuin kuusikymmentälukulaiset aikanaan rustatessaan Yhtyneet-sopimuksen Yleen ja Maikkariin, minkä ansioista me olemme työsuhteisia emmekä yrittäjiä. Palkkiotaso tosin on vain päässyt putoamaan alhaiseksi.
Ylipäätään ay-liikkeen on ollut vaikea suhtautua freelanceruuteen tai silpputyöhön. Pätkittyvä työ on tullut pysyvästi joillekin aloille ja yksi tällainen on varmasti media-ala. Sairaanhoitajien ja opettajien pätkätyöt loppuvat sitä mukaa, kun työvoimapula kasvaa. Kohta varmaan pikkukaupungit tarjoavat kemian tai matematiikan opettajille tontteja, jotta paikkakunnalle saataisiin edes yksi pätevä alan opettaja. Tiedotusvälineissä työvoimapulaa ei ole, eikä tule.
Koska ay-liikkeessä tärkeintä tuntuu olevan vakituinen työpaikka ja sen työehdot, niin kannattaisi ehkä miettiä, mikä sitä työpaikkaa uhkaa. Halpatyö vie työpaikat, mutta sehän ei ole aina kiinalaista. Entäpä jos ay-liike vaikuttaisi niin, että pätkätyö olisi työnantajalle kalliimpaa kuin vakituinen työ. Onko aivan mahdoton ajatus, että palkkiolla tehtävä työ olisi paremmin hinnoiteltu kuin kuukausipalkkainen tai että pätkätyö olisi sitä kalliimpaa työnantajalle, mitä lyhyempään pätkään se pilkotaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että vakinaistettavan työntekijän palkka saattaisi laskea ja toisin päin se tarkoittaisi, että työelämän paimentolaiset saisivat hyvitystä epävarmuudesta.
Niin moderneja ja tiedostavia kuin toimittajat ovatkin, vaikeaa on aikapalkkapuolella ymmärtää, että heidän oman etunsa vastaista on, että ulkopuolelta tuleva työ on alihinnoiteltua.
Tes-neuvottelujen yhteydessä kerroin kuppilassa yle-kollegoille, että Yhtyneet-sopimuksella työskentelevät toimittajat ovat samaa työtä tehdessään huomattavasti huonommin palkattuja kuin aikapalkkaiset ja että tavoitteenamme on saada samasta työstä vähintään sama palkka. Sain kuulla argumentteja, että teillähän on vapautenne ja saatte valita työnne. Niinpä. Vain eläkeläisillä ja varakkailla ihmisillä on varaa tehdä työtä huvin vuoksi.
No, jos me halvat freet olemme uhka vakinaisille työpaikoille, niin meidän ammattimaisten freelancereiden uhkana ovat innokkaat eläkeläiset, jotka eivät malta luopua työstä ja ovat valmiita työskentelemään vaikka viiden euron tuntipalkalla.
Viime Arkissa, RTTL:n jäsenlehdessä, Elsa Tolonen kirjoitti osuvasti puolustusmekanismista, jonka tilausjärjestelmä on aiheuttanut. Tunnistan tuon ajattelun, että me freet ja tuotantoyhtiössä työskentelevät teemme kakkoslaatua, joka uhkaa toimitustyön korkeaa tasoa, jonka takaa kuvallinen kulkulupa Ylen alueelle.
Projektityö yleistyy mediassa. Katsokaa uusia aikakausilehtiä tai yrityslehtiä. Vakituisia ovat vain päälliköt ja ostajat. Tilausjärjestelmä Ylessä asettaa teoriassa samalle viivalle vakinaiset toimittajat, tuotantoyhtiöt ja freet. Kilpailutilanne on kaikille rankka, mutta jokavuotiset pestuumarkkinat ovat kohtuuttomat vakinaisessa työsuhteessa oleville.
Meidän freelancereiden ja tuotantoyhtiöiden pitäisi olla täydentämässä ohjelmatuotantoa, ei pudottamassa uupuneita kokonaan hihnalta. Jos yhtiö on palkannut ihmisen, sen kuuluu pitää huolta hänen ammattitaidostaan ja jaksamisesta niin hyvin, että työ kelpaa hänen työnantajalleen.
Ay-liikkeen kannalta ei pitäisi olla edunvalvonnassa mitään eroa siinä teetkö töitä vakituisena tai freelancerina tai työskenteletkö suuressa vai pienessä firmassa. Raja-aitoja ja uhkakuvia eri paikoissa ja eri tavoin työskentelevien välille meidän ei pitäisi rakentaa.
Freelancereiden työehtosopimus, Yhtyneet-sopimus on hyvä turva ja tae freelancereille ja siitä kannattaa pitää huolta. Se on myös aikapalkkaisille tärkeä, koska sillä työskennellessä tiedetään, millä ehdoilla samoja duuneja paiskova free puurtaa. Järjestelmä on laittanut meidät kilpailemaan keskenään, mutta ay-puolella ainut mahdollisuus on hakea tiukkaa yhteistyötä ja ymmärtää erilaiset työmuodot.
ANNA-LIISA HAAVIKKO
puheenjohtaja
Freelance-ammattiosasto FAO
a-l.haavikko@kolumbus.fi