Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

AYT esittää lisäpäiväjärjestelmää myös yrittäjille 25.10.2007

Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa AYT esittää työttömyyseläkejärjestelmään muutoksia. Vuonna 2003 voimaan tullutta lisäpäiväjärhjestelmää esitetään koskemaan myös yrittäjiä. Myös yrittäjäkassojen rahoitussäädöksiä tulisi AYT:n mielestä muuttaa niin, etteivät yrittäjät ja palkansaajat olisi eriarvoisessa asemassa.

Ennen vuotta 1950 syntyneisiin sovellettava työttömyyseläkejärjestelmä on koskenut
sekä palkansaajia että yrittäjiä. Sen sijaan vuonna 2003 voimaan tullut lisäpäiväjärjestelmä koskee vain palkansaajia:

Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneelle voidaan maksaa palkansaajan
ansiopäivärahaa aina 65 ikävuoteen saakka, jos hän on täyttänyt 59 vuotta ennen
500 päivän enimmäisajan täyttymistä ja on ollut vähintään 5 vuotta työssä
viimeisen 20 vuoden aikana.

Jo eduskuntakäsittelyssä joulukuussa 2002 todettiin tilanne eriarvoiseksi ja
edellytettiin asia selvitettäväksi myös yrittäjien osalta.

AYT-kassa katsoo, että em. lisäpäiväjärjestelmä on säädettävä tasapuolisesti koskemaan myös yrittäjiä. Järjestelmän rahoitus on hoidettava niin, ettei yrittäjäkassoille kohdistuva maksurasite nouse suuremmaksi kuin palkansaajien kassajärjestelmässä.

Lisäpäiväjärjestelmää ja sen rahoitusta ollaan parhaillaan rakentamassa, joten
samalla olisi järkevää päättää myös yrittäjien lisäpäiväoikeudesta ja sen
rahoituksesta. Yrittäjien lisäpäiviin tarvittavat rahoitusosuudet ovat
marginaalisia ja ovat alle 2 % palkansaajien lisäpäivien kustannuksista. Näin ollen rahoitus voitaisiin helposti toteuttaa suoraan valtion maksuosuutena.

Ansiopäivärahojen maksamiseen kohdistuvat valtion menot ovat viime vuosina
laskeneet kymmeniä miljoonia euroja. Jo vuoden säästöillä rahoitettaisiin
yrittäjien palkansaajia vastaavan lisäpäiväoikeuden vuotuiset kustannukset
kymmeniksi vuosiksi.

Uudistuksessa on kyse pelkästään poliittisesta tahdosta yhdenvertaisuuden
toteuttamiseen eikä rahasta. Painotamme vielä sitä, että yrittäjien lisäpäiväoikeus tulisi saattaa voimaan viimeistään vuoden 2009 alusta, jolloin uutta järjestelmää ryhdytään käytännössä soveltamaan myös palkansaajiin.

Yrittäjäturvan rahoitus

Yrittäjäkassan on säädösten mukaan maksettava omista varoistaan koko
ansioetuuden ansio-osa, mikä AYT-kassalla on keskimäärin 35 - 40 %
ansiopäivärahasta. Palkansaajakassat maksavat vastaavasti omista varoistaan
kiinteän 5,5 %:n maksuosuuden.

Rahoituksen erilaisuus näkyy suoraan jäsenmaksuissa. Palkansaajakassojen
keskimääräinen jäsenmaksu vuodessa on 60 - 70 euron ja AYT-kassassa yli 300 euron
tasossa.

Käytännössä yrittäjän pitää maksaa moninkertaisesti korkeampaa jäsenmaksua
olennaisesti pidempään, ennen kuin oikeus keskimäärin selvästi pienempään
ansiopäivärahaan syntyy.

Useissa yhteyksissä on korostettu yksimielisesti sitä, että palkansaajien ja
yrittäjien työttömyysturvassa ei saa olla perusteetonta eriarvoisuutta. Edellä
todettua rahoitusosuuksien moninkertaista eroa ei AYT-kassan mielestä voi
mitenkään pitää perusteltuna.


AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA - AYT

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »