Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

YLEn freelancereille neuvottelutulos 15.10.2007

Ylen kanssa saavutettiin sunnuntai-iltana neuvottelutulos uudesta Yhtyneet-työehtosopimuksesta. Yhtyneet-sopimus sääntelee Ylen ja MTV:n työsuhteista freetyötä ja sen piirissä on runsaat 400 Journalistiliiton freelance-jäsentä: radio- ja tv-journalisteja sekä tv-kääntäjiä.

Sopimuskausi ja -korotukset ovat samat kuin samaan aikaan tehdyssä Ylen aikapalkkapuolen sopimuksessa. Lisäksi sovittiin lukuisista tekstimuutoksista. Yhtyneet-sopimuksen toisen työnantaja-allekirjoittajan, MTV Oy:n kanssa neuvottelutulosta käydään läpi huomenna tiistaina.

Uuden Yhtyneet-tessin sopimuskausi on 1.10.2007-30.4.2010. Sopimuksen
yleiskorotukset kaikkiin tariffeihin ovat 1.10.2007 lukien vähintään 3,1 %, 1.9.
2008 lukien 2,2 % ja 1.5.2009 lukien 3,8 %.

Lisäksi erityisesti radio- ja tv-liitteiden uudistustyöhön varattiin ensi vuodelle 0,5 %:n järjestelyerä. Erän pohjana käytetään vuonna 2007 maksettujen palkkioiden kokonaissummaa. Myös vuodelle 2009 varattiin 0,4 %:n järjestelyerä. Jos sen jakamisesta ei muuten päästä sopimukseen, jaetaan se yleiskorotuksena kaikkiin tariffeihin 1.5.2009 lukien.

Merkittävin tekstimuutos koskee liitteiden uudistamista, jossa painopisteenä
ovat tv- ja radioliite. Tässä työssä otetaan huomioon monimediaalisuus ja netti.
Merkittävää on, että tariffien osalta otetaan huomioon kokemuksen kautta tai
muulla tavoin hankittu osaaminen, mikä huomioidaan prosenttilisänä palkkioihin.

Henkilökohtaisen palkkion takuu yli vähimmäispalkkioiden oli Journalistiliiton
keskeinen esitys tällä neuvottelukierroksella. Tätä uudistusta rakennellaan nyt työryhmässä ja määräaika on 30.4.2008. Pää on saatu auki siihen, että kokemus aidosti huomioitaisiin freetariffeissa. Kääntäjät ovat sovitun työryhmätyön ulkopuolella.

Lisäksi on sovittu muita tekstimuutoksia. Jatkossa suulliset sopimukset varmistetaan sähköpostilla. Suullisissa sopimuksissa on joskus ollut eri käsityksiä, mitä alun perin tulikaan sovittua. Pidempikestoisista töistä tehdään edelleen erillinen kirjallinen työsopimus.

Palkkiolaskelmaan on nyt eriteltävä, mistä työsuorituksista palkkio koostuu ja mitä tariffeja on käytetty laskennan pohjana. Sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta on
täsmennetty niin, että päiväkohtainen palkka lasketaan jakamalla sovittu
palkkio valmistumisajan päivien lukumäärällä.

Graafisia esitteitä ja animaatioita koskeva vanhentunut liite 6 poistetaan sopimuksesta.

Käännösliitteessä repliikkiliuska määritellään nykyaikaisesti:
repliikkiliuskassa on 20 tekstitysohjelmalla kirjoitettua repliikkiä.
Huudahduksia ja rievien pituuksia ei enää syynätä.

Lisäksi kesäkuussa sovittu Ylen digisopimus on uuden työehtosopimuksen liitteenä. Yhtyneet-sopimuksen käyttöoikeus- ja uusintakorvauspykälien yhteyteen on otettu viittaukset digisopimukseen tv-, radio- ja esiityjäliitteen osalta. Uutena allekirjoittajana Yhtyneet-sopimukseen tulee Teatteri- ja Mediatyöntekijät
TeMe.

Yhtyneet-sopimus sääntelee Ylen ja MTV:n työsuhteista freetyötä ja sen piirissä
on runsaat 400 Journalistiliiton freelancejäsentä; radio- ja tv-journalisteja
sekä tv-kääntäjiä.

Petri Savolainen
työehtoasiamies
SJL
15.10.2007

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »