Tanskan liitolle lupa free-boikottiin 24.8.2007
Tanskalaisten freelancereiden boikotti Aller Press A/S -konsernia vastaan alkaa maanantaina 3. syyskuuta. Tanskan Journalistiliitto sai tänään pitkään odotetun päätöksen paikallisesta työtuomioistuimesta. Boikotti katsottiin lailliseksi, eli liitto voi kollektiivisesti edustaa freelancereita taistelussa palkkioista ja tekijänoikeuksista.
Aller on suuri pohjoismainen aikakauslehtitalo, jolle työskentelee Tanskassa yli 500 freelanceria.
Boikottia on hierottu jo vuoden alusta. Tanskan Journalistiliitto toimitti maaliskuun alussa boikottikirjelmän Aller-yhtiölle ja työnantajaliitolle, joka vastasi protestoivansa boikottivaroituksen laillisuudesta. Työnantajaliitto piti boikottivaroitusta laittomana, koska itsenäisten yrittäjien työn ehdoista ei voi sopia.
Työtuomioistuin on siis päätöksellään antanut ammattiliitolle oikeuden edustaa freelance-jäseniään konfliktitilanteessa. Yrityksenä työskentelevää freetä liitto ei voi edustaa. Yrittäjyyden rajat menevät Tanskassa osin eri tavalla kuin Suomessa.
Tanskan liitto lupaa maksaa freelancereille korvausta menetyistä ansioista. Danske Journalister on myös hankkinut boikotille tukea eräiltä muilta ammattiliitoilta, joiden jäsenet saattaisivat tehdä riidanalaisia töitä.
Liitto edellyttää, että Aller Pressissä työskentelevät työsuhteiset toimittajat eivät tee konfliktinalaisia töitä, eli korvaa freelancereiden työpanosta. DJ on lähettänyt Allerin työpaikoille yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten työehto-oikeus antaa mahdollisuuden kieltäytyä riidanalaisesta työstä. Allerin 200 työsuhteista journalistia ovat ilmoittaneet tukevansa freelancereita ja kieltäytyvänsä konfliktityön tekemisestä.
Aller julkaisee Tanskan lisäksi lehtiä myös Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Konsernilla on Tanskassa yli 80 prosentin osuus aikauslehtimarkkinasta.
Suomessa konsernin tytäryhtiö Aller Julkaisut Oy on toiminut vuodesta 1992 lähtien. Se julkaisemia lehtiä ovat 7 päivää, OHO!, Katso, Koti ja keittiö, Fitness, Miss Mix, CC ja IN LOOK.
Tanskan Journalistiliitto pyytää toimittajia ja valokuvaajia erityisesti Pohjolassa ja Baltiassa olemaan varuillaan Allerin mahdollisesta yrityksestä kiertää boikottia hankkimalla aineistoa muualta.
Suomalaistenkin freelancereiden on syytä olla tarkkana, jotta he eivät tietämättään osallistu boikotin kiertoon ja tanskalaiskollegoiden olojen huonontamiseen.
Tanskan freelancereiden asema suhteessa lainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan poikkeaa suomalaisesta muun muassa siinä, ettei lehdistön freelanceria automaattisesti lueta yrittäjäksi. Osa lehdistön freelancereista on esimerkiksi työttömyysturvan piirissä. Suomessa tulkinta lehdistön freelancereiden yrittäjyydestä tehtiin 1980 -luvun alkupuolella. Radio- ja tv-työtä tekevät freelancerit tekevät Suomessakin pääsääntöisesti työsopimuksen alaista työsuhteista free-työtä ja voivat esimerkiksi kuulua palkansaajien työttömyyskassaan.
Lisätietoa osoitteessa www.freelancegruppen.dk
AK & HJ
Päivitetty 31.8.2007