Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Yhä useammat työllistyvät palkkatyön ja yrittäjyyden rajapinnalla 31.5.2007

Journalistien, kääntäjien ja tulkkien työmarkkinat ovat muuttumassa niin, että itsensä työllistäminen on luonteva mahdollisuus esimerkiksi ikääntyville ja nuorille, kertoo Turun kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus. Tutkijoiden mukaan sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmiä pitäisi rukata, jotta ne vastaisivat paremmin työelämän muutokseen.

Tutkimuksessa käsitellään freelance-journalistien, kääntäjien, tulkkien ja kuvataiteilijoiden työtä ja toimeentuloa. Näissä ammateissa palkkatyö ja elinkeinonharjoittajana, freelancerina tai yrittäjänä toimiminen usein vuorottelevat.

Yhteiskunnan ja työelämän murrosten myötä yrittäjyydestä on tullut todellinen ja varteenotettava vaihtoehto yhä suuremmalle joukolle työikäistä suomalaista väestöä. Pitkät työsuhteet vähenevät, työura pirstaloituu ja oma rooli työuran rakentamisessa korostuu. Toimeentulossa, työn sisällössä ja ammatillisessa identifioitumisessa on sekä yrittäjyyden että palkkatyön piirteitä.

Tutkimuksen mukaan kehitys haastaa myös koulutus-, työmarkkina- ja sosiaaliturvajärjestelmää tukemaan joustavammin erilaisten toimeentulomuotojen yhdistämistä. Toimeentulo koostuu erilaisista ansiotyön muodoista, joista yrittäjyys voi olla yksi ja palkkatyön ns. epätyypilliset muodot toinen.

Palkkatyön ja yrittäjyyden rajapinnalla toimeentulo muodostuu useista puroista ja virroista. Yrittäjyys voi olla esimerkiksi sivutoimista tai aika ajoin toistuvaa. Työtä tehdään usein yksin ja investoinnit ovat pieniä. Vaikka toiminnassa ei aina olekaan liiketoiminnan tunnuspiirteitä, voi työnteon arki olla hyvinkin yrittäjämäistä.

Freelance-journalistit ja kuvataiteilijat kokevat kantavansa itse vastuun omista työtavoistaan, tulojen hankkimisesta sekä toiminnan kuluista. Työ myös edellyttää innovatiivisuutta ja jatkuvaa uudistumista.

Suhtautuminen yrittäjyyteen vaihtelee. Esimerkiksi monet kääntäjät ja tulkit eivät koe olevansa perinteisessä mielessä yrittäjiä. Toimintaa ei ole järjestetty yrittäjämäisesti ja työn sisällössä on varsin vähän yrittäjämäisiä piirteitä. Freelance-journalisteille taas yrittäjyys näyttäytyy tutkijoiden mukaan houkuttelevana mahdollisuutena.

Järjestelmät vastaamaan muutoksia

Palkkatyön ja yrittäjyyden rajapinnalla työllistymisen taustalla nähdään osaksi rakenteellisia ja osaksi yksilöllisiä seikkoja. Esimerkiksi kuvataiteilijoiden mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan palkkatyössä ovat aina olleet rajalliset. Työ on yhdistelmä apurahoja, tilapäistöitä ja oman taiteen myyntiä. Journalistien, kääntäjien ja tulkkien työmarkkinat ovat muuttumassa niin, että itsensä työllistäminen on varteenotettava vaihtoehto ikääntyville sekä nuorille.

Edelläkävijöitä eri toimeentulon muotojen rajapinnassa ovat ne, joilla on erikoisosaamista. Professio suojaa niin työttömyydeltä kuin palkkatyön pakoltakin. Ammatillinen osaaminen on luontevaa organisoida yrittäjyydeksi, jos palkkatyömarkkinat kapenevat tai jos työsuhteinen ura ei tyydytä. Professio auttaa myös näkemään työmahdollisuuksia ja tarttumaan niihin joustavasti.

Vahva ammattitaito ei kuitenkaan takaa tälle joukolle tasaista tai riittävää toimeentuloa. Tutkijat esittävät, että ammatilliseen ja korkeakoulutukseen tulisikin sisältää nykyistä laajemmin yritystoimintaan liittyvien perustietojen ja -taitojen opetusta. Osana koulutusta voisi laajentaa työelämävalmiuksia esittelemällä erilaisia ansaintatapoja ja antaa yrityksen perustamiseen liittyviä tietoja.

Koulutus-, työmarkkina- ja sosiaaliturvajärjestelmät ja lainsäädäntö eivät pysy toimintaympäristön muutoksessa mukana. Palkkatyö ja yrittäjyys nähdään toisistaan erillisinä työnteon muotoina, joten rajapinnalla työskentelevän voi olla hankala varmistaa toimeentulonsa.

Yksilön hyvinvoinnin ja talouden tehokkuuden kannalta on tärkeää, että yksilöt voivat tulevaisuudessa liikkua joustavammin rajapinnalla työuran eri vaiheissa. Tämä on samalla suurin haaste sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiselle.

Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla? -tutkimus on Turun kauppakorkeakoulun toinen palkkatyöstä yrittäjäksi siirtymistä analysoiva raportti. Tutkimuksen on toteuttanut työministeriön työpoliittisella tutkimusrahoituksella Turun kauppakorkeakoulun tutkimusryhmä: professori Anne Kovalainen, dosentti Jarna Heinonen sekä tutkijat Elisa Akola, Tommi Pukkinen ja Johanna Österberg.

”Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla? Työn ja toimeentulon rakentuminen eri ammateissa 2000-luvun Suomessa” -tutkimus on julkaistu internetissä osoitteessa www.mol.fi/julkaisut.

Lähde: www.mol.fi

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »