Free-palkkioita nostetaan kesäkuussa 11.5.2007
Lehdistön työsuhteisten journalistien palkat nousevat kaksi prosenttia kesäkuun alussa. Nyt on hyvä aika korottaa myös free-palkkioita.
Lehdistön työsuhteisten journalistien verotettava keskikuukausiansio on Journalistiliiton uusimman työmarkkinatutkimuksen (4/06) mukaan 3 077 euroa kuukaudessa eli 38 462,50 euroa vuodessa. Tilastojen julkaisemisen jälkeen palkat ovat nousseet 2,2 prosenttia kesäkuussa 2006. Seuraava palkankorotus on 1.6.2007 2,0 %.
Täyttä työpäivää tekevä free-journalisti pääsee lehdistön keskiansioihin laskuttamalla SFJ:n palkkiosuositusten mukaisesti. Kun puolet freen laskutuksesta menee sivukuluihin, yhtä suureen verotettavaan tuloon pyrkivän freelancerin on näin ollen laskutettava 80 156 euroa vuodessa. Tähän yltääkseen freen on laskutettava 49 euroa tunti. Laskutettavan määrän laskemisessa on otettu huomioon se, että freelancer-journalistit käyttävät keskimäärin viidenneksen työajastaan tehtäviin, joiden hoitamisen kulut on jyvitettävä eri toimeksiantojen kesken.
VKL:n ja SJL:n free-sopimuksen mukaan toimeksiannon suorittamiseen liittyvät suoranaiset kulut ja kustannukset sisältyvät myös palkkioon.
Tutustu palkkiosuositukseen ja korota palkkioitasi. Liiton free-palkkiotutkimusten mukaan korotuksia kannattaa pyytää. Pyytämättä ja yllätyksenä niitä harvemmin freelle maksetaan.