Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Journalistin jutussa vääriä neuvoja ja harhaanjohtava esimerkki 27.4.2007

SFJ:n hallitus ja freelancerit ovat hämmästelleet Journalistissa 7/2007 julkaistua Yritys pystyyn -juttua.

"Journalistin juttukokonaisuus Yritys pystyyn sisältää luvattoman
monta suoranaista virhettä ja yhden harmillisen ontuvan esimerkin", toteavat free-yhdistyksen hallitus ja liiton työehtoasiamies Petri Savolainen tänään ilmestyvässä lehdessä.

YEL-vakuutetun yrittäjän omavastuuaika ennen ansiosidonnaisen sairauspäivärahan saamista on neljä päivää, eikä neljätoista kuten Journalistin jutussa väitetään.

"Yrittäjä voi myös liittyä yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi", jutussa
todetaan kertomatta, kuinka huonosti yrittäjäkassojen työttömyysturva sopii
freelancer-yrittäjille, joilla töiden määrä vaihtelee kuukausittain. Maksut
ovat korkeita ja etuuksien saamiseksi toiminta on lopetettava tai keskeytettävä
vähintään neljäksi kuukaudeksi. Sen vuoksi Journalistiliitto ei ole suositellut
yrittäjäjäsenilleen kumpaankaan yrittäjäkassaan liittymistä, vaan pikemmin
muistuttanut yrittäjäkassojen heikkouksista.

"Toiminimellä työskentelevä kuuluu pakollisen yrittäjän eläkevakuutuksen
(YEL) piiriin." Tässä yhteydessä olisi kaiketi ollut paikallaan mainita,
että myös freeverokortilla toimivat, ei-työsuhteiset journalistit ovat
YEL-velvollisia.

Lehdistön freelancereista puolet työskentelee "yrittäjinä" freelancer-verokortilla. Myös freeverokorttilainen voi laskuttaa ja tämä on suositeltavaakin.

Entä mitä ovat "muut pakolliset vakuutusmaksut", joihin kirjoittajat viittaavat rinnastaen ne yrittäjäeläkemaksuihin. YEL on ainoa pakollinen vakuutusmaksu.

Ja mitähän kirjoittajat tarkoittavat kertoessaan, että YEL-vakuutus tarjoaa
turvaa pitkäaikaisen työttömyyden varalle. Yrittäjän peruspäivärahan saaminen
perustuu YEL-vakuutuksen ottamiseen vähintään 8 520 euron työtulolle vähintään
kahden vuoden ajan työttömyyttä edeltäneinä neljänä vuotena. Muuten YEL-vakuutus ei auta työn puutteesta kärsiviä freelancereita.

Jutussa kerrotaan myös, että "osuuskunnan tai osakeyhtiön osakas, joka ei omista yli puolta osakkeista", voi liittyä Journalistien työttömyyskassaan.
Osuuskunnan jäsenille kriteeri on tiukempi. Osuuskunnassa pitää olla vähintään
seitsemän jäsentä ja kunkin omistusosuuden jäädä alle 15 %:n.

Ikävintä juttukokonaisuudessa on kuitenkin kohta, jossa esimerkin avulla käsitellään vuosilaskutuksen ja verotettavan tulon välistä suhdetta. Asiaa on vuosien mittaan selvitelty perusteellisesti Journalistiliitossa. Tuloksena on nyrkkisääntö, jonka mukaan freelancerin verotettavaksi tuloksi jää vain puolet laskutettavasta vuositulosta. Myös esimerkiksi Suomen Yrittäjät on päätynyt samaan laskelmaan. Journalistin juttukokonaisuudessa tämä ohitetaan kokonaan, minkä seurauksena kirjoittajat
antavat asiasta harhaanjohtavan kuvan.

Olemme tehneet kovasti töitä, jotta freelancerit ja freetyön ostajat
sisäistäisivät laskutuksen perusteet. Ne kuuluvat edunvalvontamme keskeisiin
lähtökohtiin ja olisi ollut hyvä tuoda esille myös Journalistin aineistossa.
Väärät käsitykset laskutuksen perusteista ovat osaltaan syynä siihen, että täystyöllinen freelancer yhä ansaitsee keskimäärin vain kaksi kolmasosaa täyspäiväisen työsuhteisen journalistin tuloista.

Journalistiliitto ja sen freejärjestöt ovat julkaisseet runsaasti huolellisesti laadittuja, freelancereille tarkoitettuja oppaita ja neuvonta-aineistoja. Journalistin julkaisemasta juttukokonaisuudesta Yritys
pystyyn emme valitettavasti voi sanoa samaa.

Kirjoittajat olisivat helposti saaneet aineistostaan tarkan ja esimerkkiään
myöten osuvan. Sen olisi taannut hakeutuminen yhteistyöhön Journalistiliitossa freeasioihin pitkään perehtyneiden henkilöiden kanssa.

Suomen freelance-journalistit ry:n hallitus,
puheenjohtaja Lauri Karvonen

Suomen Journalistiliiton työehtoasiamies Petri Savolainen

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »