Kalenterin pienentäminen tasapainotti työtilanteen 26.4.2007

Tanja Mikkola on 32-vuotias, mutta lehtikuvaajana konkari. Tarvittaessa hän pystyy puolustamaan kollegoidensa oikeuksia. Räväkästi ja asiallisesti.

- Minähän se sanon, mitä minun työni maksaa. Asiakkaat joko ottavat tai jättävät, napauttaa valokuvaaja Tanja Mikkola. Ja yleensä asiakkaat ottavat.
Pari vuotta sitten Tanjan työpäivät olivat venyneet niin pitkiksi, että hänen oli pakko alkaa hillitä kovaa työtahtia. Se onnistui kalenteria pienentämällä.

Istumme tamperelaisessa runokahvilassa, kun hänen kännykkänsä soi. - Anteeks, mun täytyy vastata tähän. Puhuessaan Tanja kaivaa hekumallisen koristeellisesta käsilaukustaan esiin mustakantisen kalenterin. Se ei tosiaankaan ole iso ja kaikki sivut näyttävät olevan täynnä. Mutta aina sinne yksi lisäkeikka mahtuu, kun oikein tunkee.

- Tämä kalenterijuttu on toiminut hyvin. Minun on pakko sanoa, ettei keikka mahdu näille päiville, jos sivu on täynnä. Kun perustin yrityksen, otin aluksi liikaa tilauksia. Parhaimmillaan ajoin 8000 kilometriä kuukaudessa.
Nykyisin uskallan luottaa siihen, että tilauksia tulee myös huomenna.

Yrittäminen on sukuvika
kolmannessa polvessa

Heti lukion jälkeen Tanja meni toisen palvelukseen hankkimaan kokemusta.
Työn ohessa hän suoritti valokuvaajan ammattitutkinnon tamperelaisessa Visuaalisen viestinnän instituutissa. Oman yrityksen perustaminen oli kuitenkin selvää alusta asti, sillä se on sukuvika. Autoilijaisä on toisen polven pienyrittäjä ja äiti ison firman talousjohtaja.

- Olin ensin vuoden valokuvalaboranttina ja sen jälkeen tein viisi vuotta töitä muoto- ja mainoskuviin erikoistuneessa kuvaamossa. Sitten vaan tuli sellainen olo, että nyt repäisen. Menin pankkiin ja otin lainaa yrityksen perustamista varten. Silloin tietysti mietin, miten pärjään taloudellisesti.

Tanja osti itselleen kaluston, hankki lankapuhelimen ja vuokrasi Pyynikiltä studiotilat. Hän laittoi myös ilmoituksen puhelinluetteloon ja laati mainoskirjeen. Tuolloin elettiin vuotta 2000.

- Istuin tyhjässä studiossa ja pistin puhelimen seinään. Säikähdin aivan hirveästi, kun se soi heti. Tuntui käsittämättömältä, että soittaja oli ensimmäinen asiakkaani.

Sen jälkeen hän ei ole lähettänyt mainoskirjeitä. Asiakkaat ovat pysyneet ja sana on levinnyt puskaradion kautta. Kuvaustehtävät ovat pääasiassa arkkitehtuuria, taloutta, tekniikkaa, kuljetusalaa ja yritysjulkaisuja.
Keikkoja tulee myös perhelehtiin ja erilaisille järjestöille.

Muutaman Pyynikin vuoden jälkeen Tanja totesi, ettei hän tee studiolla mitään. Siitä aiheutui vain menoja. Studio siirtyi osin autoon ja osin kotiin.

Seuraava muutto liittyi suurempaan kuvioon. Tanja eli 13 vuotta avoliitossa.
Eron jälkeen hän myi kaiken ylimääräisen ja osti miniasunnon Amurista.
-Minulla on sellainen filosofia, etten halua omistaa turhaa tavaraa. Vaikka muuten olen sosiaalinen, niin kotona olen erakko ja kaikki liikenevät rahat pistän matkustamiseen.

Syntynyt lähtemään

-Lapsena istuin usein isän kuorma-auton kyydissä ja edelleen tykkään olla liikkeellä. Nykyisin matkustan vuodessa kolme-neljä kuukautta. Viime vuonna kävin 17 maassa. Yleensä minulla on uusi matka jo valmiiksi varattuna, kun tulen kotiin edelliseltä.

Tämän vuoden alussa Tanja on käynyt Senegalissa, Gambiassa ja Kap Verdessä.
Seuraava lippu on Libyaan.

- En yleensä myy reissuilla ottamiani kuvia ennakkoon. Haluan mennä vieraaseen maahan ja katsoa, millaisia ihmiset ovat ja mitä siellä tapahtuu.
On vaikea olla vapaa ennakkoasenteista ja -luuloista, jos on etukäteen sidottu tiettyyn ajatukseen tai kuvauspaikkaan.

Aikaisemmin hän ei uskaltanut matkustaa näin paljoa, koska halusi olla mahdollisimman hyvin asiakkaiden tavoitettavissa. Avoliitossa vaivasi myös huono omatunto.

- Joskus kaverit kysyvät, eivätkö vanhempani ole kamalan huolissaan, kun reissaan yksikseni. Tietysti ovat. Mutta eivät he sano mitään, koska tietävät, että sinne se menee kuitenkin.

Matkoilla oppii huolehtimaan itsestään ja välttämään uhkaavia tilanteita.
Sitä paitsi Tanja uskoo, että liukkailla keleillä riskit ovat Suomessa vähintään yhtä suuret. Eikä hän aseta itseään ehdoin tahdoin maalitauluksi matkustamalla esimerkiksi Irakiin. Sodan aikana siellä on tapettu ainakin 200 journalistia. -Toisaalta pitää osata ottaa vastaan, mitä eteen tulee.
Kyllä elämä kantaa.

Silloin tällöin Tanjaa on syytetty itsekkääksi, kun hän ei ole hankkinut lapsia.
-Mielestäni olisin paljon itsekkäämpi, jos minulla olisi lapsia.
Viime vuonna kävin esimerkiksi Libanonissa. Lapsettomana olen vastuussa vain omasta hengestäni. Jos minulla olisi lapsia, haluaisin tietysti hoitaa heitä itse. Sillä tavalla olen perfektionisti.

Reissujen taloudellinen tulos on nolla. Se on tietoinen valinta, koska näin hän pääsee kuvaamaan itseään kiinnostavia aiheita. Niitä maailmanparannusjuttuja.

Hän tietää myös, että verotussyistä osakeyhtiön perustaminen olisi kannattavaa. Silti Tanja on pitäytynyt toiminimessä, koska tässä yritysmuodossa byrokratia on kevyempää ja päätöksenteko yksinkertaisempaa, kun yhtiökumppaneita ei tarvita.

Muiden syyttäminen on liian helppoa

Kun Tanja huomaa alalla epäkohdan, hän ei kuvittele, että muut hoitavat asian kuntoon. Tästä syystä hän on ollut pari vuotta aktiivisesti mukana Suomen Journalistiliiton toiminnassa.

- On liian helppoa sanoa, ettei liitto tee mitään. En kuitenkaan koe olevani mikään kanaemo, jolla on tarve huolehtia muista. Kun hoitaa asioita itselleen, tulee samalla hoitaneeksi niitä myös muille.

Freelance-journalistien yhdistyksen hallitukseen hän vitsailee tulleensa valituksi, koska on nuori, nainen ja valokuvaaja. Mutta totta kai hän on tietoinen siitä, että luottamustoimilla on taipumusta kasaantua. Äskettäin hänet valittiin Tampereen seudun free-osaston puheenjohtajaksi jo olemassaolevien luottamustoimien lisäksi.

Tekijänoikeudet ovat edunvalvonnassa tällä hetkellä ajankohtainen kysymys.
Tanjan mukaan tilanne on valokuvaajilla erityisen huolestuttava, koska suuri osa tuloista muodostuu kuvien uudelleenjulkaisusta saatavista korvauksista.
Tulot uhkaavat tippua dramaattisesti, jos nämä korvaukset menetetään.

- Myös haastateltavien oikeuksista huolehtiminen on tärkeää. Kohta journalistit eivät löydä haastateltavia, jos jutut ja kuvat voivat päätyä, mihin tahansa. Olen polemisoinut myös journalistien ylikoulutusta vastaan.

Teksti: Mikki Tapaninen

Juttu on julkaistu aiemmin Freet-lehdessä 1/2007