Tajuako kankaalle? 11.6.2004
Kotimaisesta elokuvasta on keskusteltu vilkkaasti viime aikoina ja populäärissä julkisuudessa on esitelty kiivainkin sanankääntein nykyisen kotimaisen elokuvan hyviä ja huonoja puolia. Mitkä tekijät vaikuttivat elokuvan suosioon viihteen alueella? Mikä sai ihmiset lähtemään elokuviin?
Elokuva-alalle ilmaantui –90-luvulla innostunut nuorten ohjaajien ja muiden elokuvantekijöiden uusi polvi, jolloin menestys alkoi jakaantua tasaisemmin isommalle joukolle elokuvia eikä vain muutamille suurtuotannoille. Myös elokuvien rahoitusjärjestelmä muuttui.
Kun Hylätyt talot, autiot pihat-elokuvan tuottajalta (2000) Jörn Donnerilta kysyttiin mielipidettä uudesta kotimaisesta elokuvasta, tyly vastaus oli: ”Ei kiinnosta tippakaan. Ne ovat huvitusta lapsille.” Vuosituhannen vaihdetta alettiin kutsua kotimaisen elokuvan uudeksi nousukaudeksi, mutta onko näin? Aikuisille tarkoitetuilla ”huvituksille” on riittänyt katsojia enemmin kuin koskaan osattiin odottaa. –90-luvun alun lamavuodet vaikuttivat pahoin myös elokuvien tuotantoon, mutta tilanne on muuttunut.
Uudessa kokoomateoksessa Taju kankaalle useat tutkijat ja kriitikot käsittelevät viime aikojen uusimpia kotimaisia elokuvia ja niiden menestystarinoita. Kirjan toimittajat selvittävät saatesanoissa, mitä kirjaa tehtäessä haluttiin pohtia. Minkälaiset teemat siivittävät suomalaista elokuvaa vuosituhannen vaihteessa? Pyrittiin myös hahmottamaan sitä, onko elokuvakulttuurissa tapahtunut todella jokin olennainen muutos? Alkusanoissa todetaan, että elokuvan uusi menestys on enemmin taloudellinen ilmiö, muttei mitenkään uusi kotimaisen elokuvan historiassa. Elokuvan kultakaudella 1930-50-luvuilla kehnoimmatkin elokuvat saattoivat houkutella katsojia yhtä paljon kuin nykyiset kassamagneetit. Artikkelien kirjoittajat haluavat vastata siihen, onko elokuvien taloudellinen menestys myös taiteellista menestystä vai matkiiko nykyinen elokuvatuotanto amerikkalaisia tarinakaavoja?
Nykyisen elokuvan nousun aallonharjalle on populaarissa julkisuudessa nostettu Aki Kaurismäki, jonka elokuvia aiemmin pidettiin aina vaikeina ja pienen älykköpiirin suosioon kuuluvina. Kuitenkin Mies vailla menneisyyttä keräsi valtavat tunnustukset ulkomailla todistaen näin kotimaisen elokuvan taiteellista tasoa. Sitä ei silti voi verrata Pahojen poikien saamaan suosioon kotimaassa, sillä elokuvat ovat sisällöltään ja toteutustavaltaan varsin erilaisia eli kotimaisen elokuvan valtavasta suurbuumista ei voi puhua. Pitäisikin puhua korkeintaan hyvin erilaisten ja eri yleisöille suunnattujen elokuvien kokemasta menestyksestä. Kaurismäen sankarit ovat elämässä aina hieman sijoiltaan ja etsivät paikkaansa ja identiteettiään, kun taas muutamissa muissa elokuvissa kuvataan nuorten aikuisten ongelmia valtavassa vaikeuksien viidakossa.
Kirjan toimitus- ja osin kirjoittajakuntaakin yhdistää Filmiverkko ry, joka julkaisee verkossa kaksiosaista elokuvalehteä Film-O-Holic & Wider Screen, joka tarjoaa viikoittain ensi-iltaelokuvien ja videojulkaisujen arvosteluja yms.
Elokuvien rahoitusjärjestelmän muutos –90-luvulla loi pohjaa elokuvan nousulle ja Yleisradion vahvempi panostus pitkiin elokuviin mahdollisti tuotantotapojen muutoksen. Elokuvien todellinen sisältö ei kuitenkaan ole välttämättä muuttunut niin paljon kuin mainokset lupaavat. Piileekö vaara siinä, että itse elokuvien sisältö jää toisarvoiseksi uudenlaisen tuotantokoneiston valtavassa pyörityksessä ja että tuotantokoneisto nousee tärkeämmäksi tekijäksi kuin itse elokuva?
Kirjan toimittajat korostavat, ettei voi puhua elokuvan buumista eli uudesta noususta populaarissa julkisuudessa.
Elokuva-alan tuotanto ei ole irrallaan audiovisuaalisen kerronnan ja yleensäkin mediamaailman kehityksestä. Audiovisuaalinen kerronta elää samanaikaisesti televisiossa ja video- sekä dvd-tallenteina. TV:n ihmissuhdedraamat aiheineen ovat kantautuneet myös elokuvamaailmaan ja dramaattista uskottavuutta elokuvien aiheiksi on näin etsitty myös tv-draamojen innoittamina. Elokuvien tekijät ja tuottajat ovat tietoisia myös av-tallenteiden suomista markkinoista. Elokuvia tuotteistetaan myös ensi-iltojen jälkeen. Esim. Pölösen Badding-elokuvaa seurasi kuvaruudusta syksyllä 2001 runsaat 800 000 katsojaa.
Kimmo Ahonen, Janne Rosenqvist, Juha Rosenqvist & Päivi Valotie:
Taju kankaalle: Uutta suomalaista elokuvaa paikantamassa
Kirja-Aurora 2003
Sinikka Klaus
