Free-seminaari Holmenkollenilla 31.5.2004

Suomipojat Oslon seminaarissa. Kuvassa vasemmalta Martti Puukko, Markku Niiniluoto, Olli Pellikka, Kyösti Suolanen ja Petri Savolainen.

Teksti: Eeva Vänskä
Kuva: Marja Valtonen




Journalistitapaamisessa haettiin yhteistä
pohjoismaista henkeä kansainvälisin maustein

Oslon Holmenkollenin maisemat täyttyivät lähes sadasta free-journalistista Pohjoismaiden seminaarissa 13.-15.5. Samaan aikaan kokoustelun kanssa norjalaiset kollegat lakkoilivat eläkkeidensä puolesta.

Samaan aikaan kun Pohjolan freet kokoontuivat Holmenkollenilla, Norjan Journalistiliiton väki näkyi Oslon keskustan kaduilla jakamassa esitteitä ja kantamassa kylttejä. Väki oli ryhtynyt lakkoon puolustaakseen oikeuttaan eläkkeisiin ja siihen, että journalisteilla pitäisi olla oikeus vaikuttaa omaan eläkkeeseensä.

Seminaariin itse lakko ei vaikuttanut ehkä enempää kuin sen, että harvinaisen moni norjalainen oli päässyt tapaamiseen paikalle.

Osa luennoista pidettiin norjaksi, keskustelu käytiin pohjoismaalaisilla kielillä. Suomalaisten iloksi kuultiin myös englanninkielisiä esityksiä.

Berit Griebenow Pohjoismaa-yhdistyksestä pohti sitä, onko olemassa pohjoismaista identiteettiä. Yhteisyyttä puoltaa samaan alueeseen kuuluminen ja yhteydet ihmisiin yli rajojen.

- Meitä pohjoismaalaisia yhdistää käsitys vapaista työmarkkinoista ja sosiaalisten oikeuksien puolustamisesta.

Griebenow lainasi myös meidän omaa Erik Allardtiamme ja sanoi uskonnon roolin olevan suuri: protestantismi yhdistää osaltaan Pohjolan kansoja. Myös kulttuurin osa-alueilta löytyy varmasti yhdistäviä tekijöitä.

Toisaalta olemme lyhyen "matkan" päässä mistä tahansa maailman kolkasta. Globalisaatio, EU ja Maailmankylä jyräävät, onko siinä enää tilaa pohjoismaiselle identiteetille?

Tasapuolinen raportointi tavoitteena

Seminaarin parasta antia oli journalisti Elisabeth Eiden parituntinen. Eide toimii myös journalistiikan opettajana sekä on kirjailija. Hän on perehtynyt uutisointiin länsimaiden ulkopuolelta.

Eide korostaa sitä, että journalistin pitäisi olla tietoinen häntä ympäröivästä asennemaailmasta ja tavoista puhua esimerkiksi kehitysmaista.

- Vaikka emme koskaan pääsekään täysin objektiiviseen raportointiin, voimme pyrkiä tasapuoliseen työhön ja olla samalla tietoisia journalismiinkin vaikuttavista käytännöistä ja asenteista.

Elisabeth Eide ottaa esimerkiksi sen, että kuvaaja näpsii otoksia vain turkkilaisista perinteiseen kansallispukuun pukeutuneista naisista. Torilla on kuitenkin huomattavasti enemmän toisin pukeutuneita naisia. Kuvaajan perustelu valinnalleen: "eihän muuten tietäisi mistä kuva on otettu".

Journalisti helposti romantisoi vaikkapa rauniot auringonlaskussa. Afganistanin ihmisille raunioilla on varmasti paljon muita merkityksiä kuin tämä.

Eide haluaisi journalistien osaltaan olevan tukemassa ei-länsimaisten maiden itsenäisyyttä, kulttuuri-identiteettiä, demokratisointia, kehitystä ja oikeutta kommunikoida.

Missä ovat arkipäivän tarinat?

Saimme nähdäksemme myös herättävän listan siitä, millaisia esteitä meillä on tehdä se hyvä juttu. Ajan ja kielitaidon puute hankaloittavat käytännön työtä lähes maassa kuin maassa. Haastateltavan ja journalistin välissä olevat ihmiset saattavat myös olla varsin kiusallisia. Sinä kun olet valinnut ketä haluaisit jututtaa, mutta joku muu haluaakin puhua haastateltavan puolesta.

Journalisti ohittaa helposti arkipäivän elämän ja siitä uutisoinnin jahdatessaan usein turhaan skuuppia valtaapitävistä.

Vaihtoehtolähestymisiä jutuntekoon voisi olla esimerkiksi se, että katumellakan suoran kuvailun lisäksi haastateltaisiin jotain maan intellektuellia ja kysyttäisiin hänen tulkintaansa mellakasta ja ehkä myös taustoja. Entä kotinäkökulma: kuka ompelee vaatteemme Kiinassa?

- Miksemme kuuntele tavallisia ihmisiä? Heillä olisi varmasti tärkeitä tarinoita kerrottavana. Uskon, että myös yleisö toivoo tällaista epätavanomaista journalismia.

Elisabeth Eide kysyy, haluammeko me löytää mieluummin eroja ihmisten ja kansojen välillä vai yhteistä humaanisuutta?

- Ulkomaille lähtevät journalistit tutustuvat harvoin riittävästi kohdemaan kulttuuriin ja oloihin. Esimerkiksi paikalliset taiteilijat ovat usein hyviä taustoittajia, vinkkaa Eide.