Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Päiväkahvilla verokarhun kanssa 21.5.2004

Freelancer-osaston edustajat ja Journalistiliiton työehtoasiamies Petri Savolainen vierailivat Helsingin verotoimistossa 12. toukokuuta kertomassa lehdistön freelancereiden verotukseen liittyvistä erityispiirteistä ja ongelmista veroasiantuntijoille. Keskustelua käytiin tuoreen kahvin ja pullan äärellä hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä, tosin välillä henkisesti hiuksia raastaen.

Varsin moni free on tyytyväinen verotukseensa ja verotoimistosta saamaansa palveluun. Verottajan ja freelancerin suhde on parantunut, mutta edelleen freen ja verottajan välillä on kitkaa. Verokarhun edustajille oli toimitettu etukäteen kentältä kootut terveiset: eläviä esimerkkejä freen painista karhun kanssa.

Freen erilaiset toimintamuodot ovat aiheuttaneet verottajalle harmaita hiuksia. Freelle onkin usein töksäytetty, että perusta firma. Virallisesti verottaja ei tätä edellytä. Yrityksen perustaminen on kuitenkin ratkaissut monta ongelmaa verottajan kanssa, mutta firman perustaminen ei sovi kaikille. Noin 55-60 prosenttia Journalistiliittoon kuuluvista freelancereista toimii verokortilla.

Freelance-verokortti annettiin aikanaan vain työsuhteisille palkansaajille, joilla oli useita työnantajia. Nykyisin freeverokorttia voivat käyttää sekä työsuhteiset freet että työ- ja/tai käyttökorvausta saavat lehtipuolen freet. Lehtijuttujen myyminen on tekijänoikeuksien myymistä. Niistä maksettu palkkio on verottajan ”kielellä” käyttökorvaus.

Ongelmana tuplatulot ja –verot

Ennakkoperintärekisteriin kuuluva journalistista työtä tekevä liikkeen- tai ammatinharjoittaja (toiminimi, ay, ky ja oy) on velvollinen ilmoittamaan saamansa käyttökorvaukset (eli palkkiot) itse verottajalle.

Freeverokortilla työskentelevän ja vain ennakkoperintärekisterissä olevan freen ei tarvitse ilmoittaa saamiaan käyttökorvauksia (tekijänoikeuspalkkioita) verottajalle, vaan tämä on toimeksiantajan velvollisuus (ns. suorasiirtotieto). Ongelmia onkin aiheuttanut se, että samat tulot on ilmoitettu verottajalle kahteen kertaan: sekä freen että toimeksiantajan toimesta. Tällöin freen tulot vaikuttavat tuplasti todellisia suuremmilta ja myös veroja pitäisi maksaa lisää.

Asiakkaat eivät ole aina selvillä siitä, mikä on työ- ja käyttökorvauksen ero. Tämä epäselvyys on johtanut siihen, että he usein laiminlyövät ilmoitusvelvollisuutensa. Työkorvauksia ei tarvitse ilmoittaa verottajalle erikseen. Freelle voi kertyä sekä käyttö- että työkorvauksia, mikä mutkistaa ilmoittamista. Esimeriksi suunnittelutyöstä maksettava palkkio on työkorvaus.

Verottaja suositus on se, ettei free ilmoittaisi hänelle maksettuja palkkiota könttäsummana, vaan eritteilisi summat ja maksajat tarkkaan, esimerkiksi näin Olen saanut x-lehdiltä 10 000 euroa, y-lehdiltä 5000 euroa ja k-lehdiltä 1200 euroa tekijänoikeuskorvauksia. Näin suorasiirtotiedon ongelmilta vältytään.

Freelancereiden verotus tullee yksinkertaistumaan ensi vuonna. Verottajan tavoitteena on lähettää kaikille esitäytetty veroilmoitus vuoden 2006 verotusta varten. Tällöin veroehdotuksessa näkyvät maksetut palkkiot toimeksiantajittain ja free voi vertailla niitä omaan kirjanpitoonsa.

Perustele verottajalle kulusi

Yksi yleisimmistä ongelmista on se, että freelancereita kohdellaan eri paikkakunnilla eri tavoin, eivätkä kaikki verovalmistelijat ole selvillä siitä, mitä lehtipuolen free työkseen tekee ja mitä kuluja työhön voi sisältyä.

Sen sijaan, että tuskailee verottajan ymmärtämättömyyttä, freen kannattaa kirjoittaa selkeä ja ytimekäs kuvaus työnsä sisällöstä tyyliin olen freelance –toimittaja ja kirjoitan työkseni juttuja lehtiin. Minulla on useita toimeksiantajia. Teen lähinnä lääketieteellisiä juttuja eri aikakauslehdille. Työskentelen kotoa käsin ja työpisteisessäni on tietokoneen lisäksi…Jokaista juttua varten joudun soittamaan keskimäärin x puhelua. Työmatkakuluja minulla ei ole, mutta sen sijaan käyn tiedostustilaisuuksissa sekä tekemässä haastatteluja ja tapaamassa asiakkaitani. Maksan YEL-vakuutusta…Tämä kuvaus kannattaa tulostaa joka vuosi veroilmoituksen liitteeksi.

Aina free ei tiedä itsekään, millaisiin vähennyksiin hän on oikeutettu. Periaate on se, että kaikki tulon hankkimisesta aiheutuvat kustannukset voi vähentää verotuksessa!

Freen verovalmistelija ei välttämättä aina ymmärrä, miten jokin meno – esimerkiksi ravintolalasku, Kennel-liiton jäsenyys tai nauhuri – liittyvät tulon hankkimiseen. Kaikki vähänkin tulkinnanvaraiset kulut kannattaakin perustella yhä uudelleen kohta kohdalta ja vuosi vuodelta. Usein jo yksikin lause riittää, mutta mukaan voi liittää myös kopion lehtijutusta. Näin varsinkin silloin, kun juttu on vaatinut matkustelua ulkomailla ja free haluaa vähentää matkakulut verotuksessa.

Freeltä unohtuu herkästi, ettei verokarhu tiedä automaattisesti, miksi haastateltavalle tarjotaan syömistä, miksi kuvauksia varten oli ostettava tulppaanikimppu, mihin ruokia työkseen kuvaava valokuvaaja tarvitsee kahta jääkaappia, tai minkä vuoksi toimittajan on matkustettava Unkariin asti tekemään juttua unkarilaisten mietteistä ensimmäisenä EU-vuonnaan.

Se, mikä monelle journalistille on itsestään selvää, onkin verotoimiston työntekijöille aivan vieras asia. Ei kannata olettaa, että verottaja tietää, mistä on kyse, vaan selittää - niin turhauttavalta kuin se ehkä tuntuukin. Sama verovalmistelija käy työkseen läpi lukemattomien eri alan ihmisten veroilmoituksia.

Menot tuloja myöten

Verokarhu pyrkii yksinkertaistamaan verotusta koko ajan. Niinpä verovalmistelija on valmis joustamaan, jos sille on hyvät perusteet. Esimeriksi valokuvaaja voi saada varusteensa vähennettyä aiempia poistoja nopeammin, jos hän saa verottajan vakuuttumaan siitä, että kyseisen tarvikkeen käyttöikä on digiaikana huomattavasti lyhyempi kuin aiemmin. Mukaan kannattaa liittää seikkaperäinen selitys.

Tietoliikennekulut ovat yksi suurimmista freen menoeristä. Kaikki työkäyttö on verotuksessa vähennyskelpoista, kun taas yksityiskäyttö ei ole koskaan vähennyskelpoista. Se, mikä on yksityis- mikä työkäyttöä, on näytettävä toteen tavalla tai toisella.

Esimeriksi verottajalle kannattaa antaa jonkinlainen selvitys silloin, kun tietokone, kotipuhelin tai kännykkä ovat osin työ-, osin yksityiskäytössä. Verokarhun mielestä on aika realistista, että tällöin 50-75 prosenttia freen tietoliikennekuluista on työmenoja. Tämän voi osoittaa esimerkiksi erittelemällä yhden kuukauden laskun.

Silloin, kun freellä on työ- ja yksityispuhelin erikseen tai kallis tietokone on hankittu yksin työkäyttöön, eikä sitä luovuteta jälkikasvun pelikoneeksi, tämä kannattaa selittää verottajalle. Oleellista kaikissa kuluissa on se, että niiden käyttö on perusteltua tulonhankkimiseksi, ja ne ovat suhteessa freen tuloihin.

Free on väliinputoaja

Laki kohtelee eri tavoin palkansaajaa, yksin yrittävää freelanceria ja suurta yritystä. Tämä epäkohta näkyy räikeimpänä työterveyshuollossa ja tyky-toiminnassa. Lain mukaan yrittäjällä on esimerkiksi oikeus vähentää henkilökunnalleen hankkimat kuntosalikortit verotuksessa – samoin kuin työterveyshuoltokulut. Sen sijaan yrittäjä ei itse ole oikeutettu vastaaviin vähennyksiin!

Free ei voi vähentää niin sanottuja elantomenoja verotuksessa. Kaikki lääkärikulut, kuten silmälasitkin, ovat elantomenoja. Näin myös silloin, kun kyse on yksin työtä varten hankituista näyttöpäätelaseista. Myös talousalueen pääsanomalehti ja tv-lupa ovat elantomenoja.

Freelancereiden kanssa Helsingin verotoimiston kokoustilassa keskustelleiden työntekijöiden ei tarvinnut maksaa palaverissa tarjottua kahvia ja pullaa omasta kukkarostaan. Sen sijaan, jos free haastattelee veroasiantuntijaa lehtijuttua varten, ja haastattelu tapahtuu verotoimiston viereisessä Hakaniemen torikahvilassa, jossa syötävät maksaa toimittaja, verottaja ei ehkä kelpuutakaan pullaa ja kahvia sellaisinaan vähennyskelpoisiksi kuluiksi, vaan luokittelee ne edustusmenoiksi, joista free voi vähentää verotuksessaan vain puolet.

Epäreilua, mutta verokarhulle näistä epäkohdista on turha rähistä. Energia kannattaa kohdistaa sinne, missä lakeja valmistellaan ja säädetään.

Tiina Komi

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »