Markkinoille tuli ennätysmäärä uusia aikakauslehtiä 10.1.2007
Uusia aikakauslehtiä perustettiin viime vuonna vilkkaasti. Aikakauslehtien Liiton mukaan markkinoille tuli 33 uutta aikakauslehteä, kun vielä vuosina 2000-2003 uusia lehtiä perustettiin noin 15 vuodessa.
Myös vuodet 2004 ja 2005 olivat vilkkaita, silloin perustettiin kumpanakin 30 aikakauslehteä. Aikakauslehtien määrän uskotaan lisääntyvän myös tänä vuonna.
Ahkerimmin perustetaan pienille kohderyhmille tarkoitettuja erikoisaikakauslehtiä. Suosittuja aihepiirejä ovat muun muassa koti, sisustus ja puutarha.
Lehtien elinkaari on kuitenkin lyhentynyt. Vuosina 2001-2006 markkinoille tulleesta runsaasta 130 lehdestä vajaat 40 on jo lopettanut ilmestymisen.
Kaikkiaan Suomessa ilmestyy yli 3 500 aikakauslehteä, joista suurin osa on ammatti- ja järjestölehtiä. Alan liikevaihto oli toissa vuonna noin 710 miljoonaa euroa.
Lisätietoa aikakauslehtialan kehityksestä: Aikakaus.fi.
(STT)